Tapahtuma-aika: klo 11-15
Tapahtuman kuvaus: Millaista täällä oli elellä ennen? Minkälaisissa oloissa tavallinen torppari asui 1900-luvun alussa? Mitä myytiin kyläkaupassa? Entä kun ei ollut traktoria, ja työskentely tapahtui hevosen kanssa? Tai miten rakennettiin riukuaitaa? Kirsikkana kakun päällä kohde, jonka moni olisi jo polttanut, mutta tässä tapauksessa talo kunnostettiin ja pääset tutustumaan tähän kunnostustarinaan!
Avoimet Kylät -päivänä 14.6.2025 klo 11-15 pääset kurkistamaan eteläisen Euran menneisyyteen, kun eri kylissämme on neljä mielenkiintoista kohdetta auki!
Mannilassa kohteena on ns. Mannilan museo eli vanha Heinosen torppa, joka avaa ovensa kävijöille. Puusepän vanha torppa 1800-luvun alusta, joka on kuin tipahtanut 1900-luvun alusta tähän päivään. Vanhat esineet ja kalusteet, tummunut hirsiseinä, hämärä ja rauhallinen tunnelma eikä turhaa koreilua – vain se oleellinen.
HUOM. Heinosen torpalle kuljetaan osoitteesta Mannilanraitti 33. Risteyksessä oleva kyltti johdattaa talolle. Kävele pientä pihatietä noin 200 metriä ja harmaa torppa (Mannilanraitti 33D) on vasemmalla.
Kylä: Mannila
Kunta: Eura
Osoite: Mannilanraitti 33 D, 27670, Eura