TT Mari Kattilakoski työskentelee Itä-Suomen yliopistossa Karjalan tutkimuslaitoksessa yliopistotutkijana tutkimusalana aluekehitys ja maaseutu.
YTT Niina Rantamäki työskentelee Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa sosiaalityön yliopistolehtorina.
KTM Johanna Niilivuo työskentelee kehittämispäällikkönä Suomen Kylät ry:ssä.
Puheenvuoro julkaistu Kasvatus & Aika 20 (2) 2026, 151–158
https://doi.org / 10.33350/ka.180376
Kattava kouluverkko on ollut yksi suomalaisen universaalin hyvinvointivaltion kulmakivistä. Kyse ei ole ainoastaan koulutuksen saavutettavuudesta, vaan myös hyvinvointivaltion toimintaa ohjaavien keskeisten periaatteiden – kuten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen sekä alueellisen yhdenvertaisuuden – toteutumisesta (Lavapuro ym., 2016). Kouluverkon nykytila ja tulevaisuudennäkymät heijastavat siten viime kädessä koko hyvinvointivaltion tilaa.
Hyvinvointivaltion tulevaisuutta koskevissa poliittisissa puheissa ja asiakirjoissa sitoudutaan edelleen universalismin periaatteisiin (Vahva ja välittävä Suomi, 2023, s. 6–7). Osana yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämistä Petteri Orpon vuonna 2023 aloittanut hallitus on käynnistänyt koko koulutusjärjestelmän kattavan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman (Valtioneuvosto, 2021; 2023). Käytännössä koulutuksen saavutettavuudesta ja lasten oikeudesta lähikouluun on kuitenkin tullut yhä vaikeammin ratkaistava yhteiskuntapoliittinen kysymys. Nämä ongelmat korostuvat ja konkretisoituvat erityisesti maaseudulla.
Kestävätkö kouluverkkoratkaisut tarkempaa tarkastelua?
Suomen peruskouluista on viimeisten runsaan kahden vuosikymmenen aikana suljettu yli 40 prosenttia. Vuonna 2005 maassa oli 3 347 peruskoulua, kun vuonna 2025 niitä oli enää 1 922 (Tilastokeskus, 2025). Erityisesti harvaan asutuilla alueilla koululakkautuksia on perusteltu kouluikäisten lasten määrän vähenemisellä. Useissa maaseutukunnissa oppilasmäärät ovatkin pienentyneet. (Lehtonen, 2021; Autti & Hyry-Beihammer, 2014; Haantie, 2013.) Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että peruskoululaisten kokonaismäärä on vuosina 2005–2025 vähentynyt alle kymmenen prosenttia, 561 907 oppilaasta 519 756
oppilaaseen (Tilastokeskus, 2025, kuvio 1).
Epäsuhta koululakkautusten ja oppilasmäärien kehityksen välillä osoittaa, että koulujen sulkemispäätöksiä on tehty väestökehitykseen nähden varsin etupainotteisesti. Seurauksena on ollut koulukohtaisten oppilasmäärien voimakas kasvu sekä kaupunki- ja maaseutualueiden välisen alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen (Beach ym., 2018). Lakkautukset ovat kohdistuneet erityisesti pieniin alle 50 oppilaan kouluihin, eli käytännössä maaseudun kyläkouluihin (Nyyssölä & Kumpulainen, 2020, s. 37; Tantarimäki & Törhönen, 2020; Ramin, 2015; Autti & Hyry-Beihammer, 2014).
Väestöennusteiden ohella koululakkautuksia on perusteltu taloudellisilla säästöillä. Pienten koulujen ylläpitoa pidetään kalliina, ja koulujen yhdistämisen oletetaan tuovan säästöjä. Tällä argumentilla on perusteltu erityisesti haja-asutusalueilla sijaitsevien kyläkoulujen lakkautuksia. (Räkköläinen ym., 2022; Lehtonen, 2021; Ramin, 2015; Tikkanen, 2009.) Näin on toimittu siitä huolimatta, että Suomessa ei ole toistaiseksi tehty yhtään kattavaa tutkimusta tai selvitystä siitä, missä määrin tavoitellut säästöt ovat lopulta toteutuneet. Säästöperustelun kestävyyttä kyseenalaistaa myös Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin raportti (Räkköläinen ym., 2022), jonka mukaan perusopetuksen menot eivät ole alhaisempia kunnissa, joissa on toteutettu laajoja kouluverkkomuutoksia. Päinvastoin näissä kunnissa lapsikohtaiset menot ovat kasvaneet voimakkaammin kuin niissä, joissa kouluverkkoa ei ole merkittävästi supistettu. Kouluverkon harventamiseen säästösyihin vedoten onkin syytä suhtautua varauksellisesti.
Kolmas usein käytetty peruste opetuksen keskittämiselle on opetuksen laatu. Suurten yksiköiden katsotaan mahdollistavan laajemman opetustarjonnan, vahvemman tuen sekä nykyaikaisemmat tilat (Kalalahti ym., 2025, s. 128–131). Niiden etuina pidetään myös laajempia harrastusmahdollisuuksia (Huhtaniemi ym., 2025). Vastaavasti keskittämisen kielteiset vaikutukset jäävät vähemmälle huomiolle. Suuremmat yksiköt merkitsevät myös pidempiä koulumatkoja, suurempia ryhmäkokoja ja yksilöllisen tuen heikkenemistä – tekijöitä, joilla on tutkitusti haitallisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin (Räkköläinen ym., 2022; Haantie, 2013).
Huolestuttava viesti välittyy myös lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä mittaavista Move!-tuloksista: maaseudulla asuvien lasten fyysinen kunto on selvästi heikompi kuin kaupunkilaislapsilla (Opetushallitus, 2025). Selittäväksi tekijäksi on nostettu erityisesti koulukuljetuksiin kuluva aika (Haantie, 2013). Koulumatkat voivat kestää jopa kolme tuntia päivässä (Perusopetuslaki 24.6.2010/642), mikä paitsi pidentää koulupäiviä ja lisää kuormitusta myös vähentää mahdollisuuksia koulumatkaliikuntaan ja vapaa-ajan harrastuksiin.
Koulukuljetuksilla on lisäksi huomattavat kustannukset. Ne muodostavat kunnille merkittävän menoerän ja voivat osaltaan syödä koulujen sulkemisella tavoitellut säästöt (Kalalahti ym., 2025). Keskittämisen hyötyjä tulisikin arvioida kokonaisvaltaisesti: ensisijaisena tarkastelunäkökulmana on oltava vaikutukset lasten hyvinvointiin, mutta myös laajemmat seuraukset paikalliselle ja alueelliselle elinvoimalle on syytä huomioida (Tantarimäki & Törhönen, 2020).
Koulun vaikutukset elinvoimaan ja yhteisöllisyyteen
Kouluverkon harvenemisella on moninaisia vaikutuksia kuntien elinvoimaan ja yhteisöjen hyvinvointiin. Olli Lehtosen (2021) tutkimus osoittaa koululakkautusten ja maaseutukuntien heikkenevän elinvoiman olevan keskinäisriippuvaisia: koulujen sulkeminen kiihdyttää asukaskatoa ja syventää kuntien vaikeuksia (ks. myös Lyson, 2022; Sørensen, 2021; Räkköläinen ym., 2022). Mitä laajempia ja radikaalimpia muutoksia kouluverkkoon tehdään, sitä voimakkaampia ovat myös kielteiset vaikutukset, kuten lisääntyvä muuttotappio sekä heikkenevä työllisyys- ja työpaikkakehitys. Myös valtakunnallinen rakentamispaineaineisto osoittaa, että maaseutukoulujen sulkeminen heikentää alueiden houkuttelevuutta ja kaventaa pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia (Saastamoinen & Rehunen, 2024).
Koulujen lakkauttaminen heijastuu lisäksi paikallisyhteisöjen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Paikallistasolla koulu toimii usein niin sanottuna ankkuri-instituutiona: se ei ole pelkästään oppimisen paikka, vaan myös keskeinen inhimillisen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman rakentaja ja ylläpitäjä (Autti & Hyry-Beihammer, 2014; Kvalsund, 2009). Maaseudulla tämä kytkös on vahva, sillä kyläkoulu toimii usein paikallisen sosiaalisen elämän keskuksena sekä yhteisöllisyyden ja paikallisen identiteetin tukijana (Villa & Knutas, 2020).
Kouluverkossa tapahtuneet ja tulevaisuudessa siintävät muutokset johtavat tilanteeseen, jossa kuntien olosuhteet ja sitä kautta edellytykset järjestää perusopetusta eriytyvät entisestään. Pienemmissä maaseutukunnissa joudutaan jatkossa yhä useammin pohtimaan, kuinka lakisääteinen vastuu perusopetuksen järjestämisestä voidaan turvata (Kalalahti ym., 2025, s. 188; Kahila ym., 2022; Nyyssölä & Kumpulainen, 2020).
Tulevaisuuden väestöennusteiden valossa peruskouluikäisten lasten määrä vähenee vuoteen 2032 mennessä 96 000 lapsella. Ennuste on sikäli erityisen painava, että kyseiset ikäluokat ovat jo syntyneet. (Antikainen & Aro, 2025.) Kehitykseen voidaan vaikuttaa enää rajallisesti, lähinnä maahanmuuton kautta, joka sekin on keskittynyt kaupunkialueille. Ellei uusia koulutuspoliittisia ratkaisuja löydetä, saatetaan Lehtosen (2021, s. 141) mukaan päätyä tilanteeseen, jossa viimeinenkin maaseudun lähikoulu sulkee ovensa vuoteen 2032 mennessä.
Tulevaisuus vaatii luovia ratkaisuja
Maaseudun väestökehitys ja väestöennusteet ovat käynnistäneet kehityskulun, jota on vaikea pysäyttää, ja kouluverkon harveneminen näyttää vääjäämättömältä. Tämä asettaa haasteen suomalaisen hyvinvointivaltion universalismin periaatteelle, joka korostaa yhdenvertaisia oikeuksia palveluihin asuinpaikasta riippumatta. Jotta maaseudulla asuvien lasten oikeutta lähikouluun voitaisiin vaalia, tarvitaan uudenlaista ajattelua ja vaihtoehtoisia ratkaisuja opetuksen järjestämiseksi.
Yhtenä keinona tähän nähdään sekä koulujen että kuntien välisen yhteystyön tiivistäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa opettajaresurssien jakamista useamman koulun sekä kunnan kesken – liikkuvia opettajia, jotka vastaavat aineen- tai eritysopetuksesta useammassa koulussa, paikoin myös kuntarajat ylittäen. (Kalalahti ym., 2025; Väisänen-Haapanen & Sjöström, 2025.) Tällainen yhteistyö paitsi laajentaisi opetustarjontaa myös tukisi pienten koulujen säilymistä.
Toinen, osin edelliseen nivoutuva keino turvata opetuksen saavutettavuutta maaseutualueilla on digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen. Verkkovälitteinen opetus ja virtuaaliset luokkahuoneet mahdollistavat opetuksen järjestämisen ja tarjonnan monipuolistamisen paikasta riippumatta (Kurvinen ym., 2022; Eskolan kylä, 2021). Kuten liikkuvien opettajienkin kohdalla, etäopetus mahdollistaisi resurssien tehokkaamman käytön ja kustannusten jakamisen koulujen ja kuntien välillä, mikä osaltaan tukisi pienten koulujen säilymistä. Samalla on kuitenkin huomioitava etäopetuksen rajoitteet, jotka haastavat sen asemaa ratkaisuna. Digitaaliset ratkaisut eivät korvaa lähiopetuksen pedagogisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia, kuten vuorovaikutusta, yhteisöllisyyttä ja oppimisen tukea. Erityisesti nuorempien oppilaiden kohdalla etäopetuksen soveltuvuus on rajallinen, mikä on syytä ottaa huomioon digitaalisia ratkaisuja kehitettäessä ja sovellettaessa.
Myös koulukiinteistöjen monikäyttöisyyden lisäämisestä on keskusteltu erityisesti maaseutualueilla jo pitkään ja tehty siihen liittyvää kehitystyötä. Ajatuksena on, että opetuksen ohella koulutiloja hyödynnetään esimerkiksi kirjastoina, nuorisotiloina sekä harrastus- ja kokoontumispaikkoina. Paikoin on myös kehitetty toimintamalleja, joissa koulu ja ikääntyneiden päivätoiminta toimivat samoissa tiloissa. (Kattilakoski & Rantamäki, 2026.) Koulujen kehittäminen monipalvelukeskuksiksi lisäisi niiden käyttöastetta, vahvistaisi paikallisia palveluja ja tukisi maaseutuyhteisöjen elinvoimaa. Tällöin koulu ei ole pelkästään opetuksen järjestämispaikka, vaan yhä selkeämmin ylisukupolvisesti asukkaita yhdistävä yhteisöllinen keskus (Autti & Hyry-Beihammer, 2014).
Monipalvelukeskusmalli tarjoaa samalla otollisen ympäristön kehittää uudenlaisia yhteisöpedagogisia ratkaisuja, kuten tutorointia ja projektioppimista. Tällöin esimerkiksi oppilaiden vanhemmat, vapaaehtoiset kyläläiset ja paikalliset yritykset voivat osallistua oppimisprosessiin ohjaajina, mentoreina tai oppimisympäristöjen tarjoajina. Näin oppiminen kytkeytyy tiiviimmin paikalliseen toimintaympäristöön ja saa uusia, käytännönläheisiä ulottuvuuksia. Tällaisten ratkaisujen käyttöönotto vahvistaisi koulujen merkitystä yhteisöissä ja parantaisi niiden toimintaedellytyksiä pitkällä aikavälillä.
Kehittämistyötä voidaan tukea taloudellisilla ohjauskeinoilla, kuten lähikoululisän palauttamisella. Sen tavoitteena on kompensoida pienten ja harvaan asuttujen alueiden koulujen korkeampia yksikkökustannuksia sekä turvata lasten oikeus lähikouluun asuinpaikasta riippumatta. Lähikoululisän poistaminen on osaltaan lisännyt painetta kouluverkkojen harventamiseen, kun taas sen palauttaminen vahvistaisi erityisesti maaseutukoulujen toimintaedellytyksiä ja kannustaisi kuntia etsimään vaihtoehtoja lakkautuksille. Yhdessä osallistavan ja avoimen kouluverkkosuunnittelun sekä maaseutuvaikutusten arvioinnin kanssa (Ukkola & Väätäinen, 2021; Tantarimäki & Törhönen, 2017; Tantarimäki, 2011) lähikoululisä voisi toimia välineenä, joka tukee paitsi kielteisten vaikutusten tunnistamista myös paikallisiin voimavaroihin nojaavien ratkaisujen kehittämistä (Muilu & Voutilainen, 2021). Näin se vahvistaisi universalismin periaatteen toteutumista ja varmistaisi ettei palvelujen saavutettavuus eriydy liiaksi alueellisesti. Samalla se loisi edellytyksiä uusien innovatiivisten kouluratkaisujen kehittämiselle pienille ja harvaan asutuille alueille. Näiden ratkaisujen toteutumisessa on kyse poliittisesta tahtotilasta ja siitä, onko aluepolitiikka enää Suomessa osa kansallista päätöksentekoa.
Johtopäätökset
Viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut pienten koulujen etupainotteinen lakkauttaminen herättää väistämättä kysymyksen siitä, onko lasten oikeus lähikouluun unohdettu ja ovatko säästötavoitteet kääntyneet itseään vastaan – maaseutukuntien elinvoimaa syöväksi noidankehäksi?
Vaikka taloudelliset perustelut ovat keskeisiä kouluverkkopäätöksissä, ei ole löydettävissä tutkimuksia, jotka osoittaisivat odotettujen säästöjen toteutuneen. Sen sijaan on olemassa sekä tutkittua tietoa että runsas määrä niin vahvoja kuin heikkoja signaaleja, jotka viestivät kouluverkon supistamiseen liittyvistä ongelmista ja kielteisistä kerrannaisvaikutuksista. Nämä koskevat niin lasten ja nuorten hyvinvointia ja opetuksen laatua kuin laajemmin maaseutualueiden elinvoimaa.
Kouluverkkokehitys on esimerkki siitä, mihin kapea-alainen ja sektorikeskeinen päätöksenteko voi johtaa. Liian usein unohtuu, että kouluilla – kuten julkisilla palveluilla laajemminkin – on opetuksen järjestämistä laajempi paikallinen merkitys. Ne toimivat yhteisön keskuksina, ylläpitävät sosiaalisia verkostoja sekä vahvistavat alueiden pito- ja vetovoimaa. Samalla koulu instituutiona rakentaa sidettä asukkaiden ja yhteiskunnan välille. Koululakkautusten vaikutukset ulottuvat alueellisesta elinvoimasta asukkaiden välisen tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Tässä mielessä kouluverkko ei ole
vain palvelurakennekysymys, vaan keskeinen osa suomalaisen hyvinvointivaltion universaalin perustan toteutumista.
Koulutuksen alueellisen tasa-arvon turvaaminen edellyttää sekä uudenlaista ajattelua että rohkeita avauksia ja kokeiluja – niin kansallisella tasolla kuin paikallisyhteisöissä. Eri puolilla Suomea on jo kehitetty innovatiivisia ratkaisuja (esim. Kuntaliiton Verkostoperuskoulu -hanke), joissa yhdistyvät laadukas opetus, saavutettavuus ja lasten oikeus lähikouluun (Väisänen-Haapanen & Sjöström, 2025). Näiden tunnistaminen, arviointi ja laajempi hyödyntäminen ovat keskeisiä tulevaisuuden koulutuspolitiikassa. Kouluverkon kehittäminen edellyttää kokonaisvaltaista otetta, jossa pedagogiset, taloudelliset ja yhteisölliset näkökulmat kytketään yhteen universaalin hyvinvointivaltion periaatteita unohtamatta.
Kirjallisuus
Antikainen, J. & Aro, R. (2025). MDI – Väestöennuste. https://www.mdi.fi/vaestoennuste/
Autti, O. & Hyry-Beihammer, E-K. (2014). School Closures in Rural Finnish Communities.
Journal of Research in Rural Education, 29(1), 1–7. https://jrre.psu.edu/sites/
default/files/2019-08/29-1.pdf
Beach, D., From, T., Johansson, M. & Öhrn, E. (2018). Educational and spatial justice in
rural and urban areas in three Nordic countries.A meta-ethnographic analysis. Education
Inquiry, 9(1), 4–21. https://doi.org/10.1080/20004508.2018.1430423
Eskolan kylä. (2021). Lähikouluja etäyhteistyöllä. Kokeilun loppuraportti. https://
www.eskolankyla.fi/PDF/L%C3%A4hikouluja%20et%C3%A4yhteisty%C3%B6ll
%C3%A4%20-kokeilun%20raportti%202021.pdf
Haantie, T. (2013). Kun ukset kiinni pantihin. Tutkimus 33 lakkautetusta koulusta Pohjoisja
Tunturi-Lapin alueella vuosina 1983–2005. Lapin yliopisto. https://urn.fi/
URN:ISBN:978-952-484-543-4
Huhtaniemi, M., Asunta, P., Huovinen, T., Hakonen, H. & Tammelin, T. (2025). Asuinpaikan
yhteydet liikuntakäyttäytymiseen. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.), Lasten
ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2024 (s. 137–
144). Valtion Liikuntaneuvoston julkaisuja 2025:1.
Kahila, P., Hirvonen, T., Jolkkonen, A., Kurvinen, A., Lemponen, V., Makkonen, T.,
Rautiainen, S., Copus, A., Teräs, J., Turunen, E., Lebbing, J., Vester, L. & Meijer, M.
(2022). Mitä on älykäs sopeutuminen? Valtioneuvoston kanslia. https://urn.fi/
URN:ISBN:978-952-383-173-5
Kalalahti, M., Minkkinen, L., Saarinen, T., Tyni, K., Vaara, E., Ala-Vähälä, T., Häkkinen,
P., Jänkälä, J-P., Pitkänen, H., Pöysä-Tarhonen, J. & Tarnanen, M. (2025). Perusopetuksen
tilannekuva erilaistuvissa kunnissa. Manner-Suomen kuntien tarkastelu. Koulutuksen
tutkimuslaitos, Raportteja ja työpapereita 16. Jyväskylän yliopisto. https://doi.org/
10.17011/ktl-rt/16
Kattilakoski, M. & Rantamäki, N. (2026). Rural Social Innovations. Co-production Where
the Welfare State Is Far Away. Teoksesssa L. Lundgaard Andersen, B. Enjolras, A.
Nieminen & J. Vamstad (toim.), The Collaborative Turn in the Nordic Welfare States.
Palgrave Studies in Third Sector Research (s. 323–348). Palgrave Macmillan. https://
doi.org/10.1007/978-3-032-08001-1_13
Kurvinen, A., Jolkkonen, A., Lemponen, V. & Kahila, P. (2022). Pienten kuntien strategiat
ja luovat ratkaisut. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö.
Kvalsund, R. (2009). Centralized decentralization or decentralized centralization? A review
of newer Norwegian research on schools and their communities. International Journal
of Educational Research, 48(2), 89–99. https://doi.org/10.1016/j.ijer.2009.02.006
Lavapuro, J., Ojanen, T., Rautiainen, P. & Valtonen, V. (2016). Sivistykselliset ja sosiaaliset
perusoikeudet syrjäkunnissa. Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 97. Kunnallisalan
kehittämissäätiö.
Lehtonen, O. (2021). Primary school closures and population development. Is school vitality
an investment in the attractiveness of the (rural) communities or not? Journal of
Rural Studies, 82, 138–147. https://doi.org/10.1016/j.jrurstud.2021.01.011
Lyson, T. (2002). What does a school mean to a community? Assessing the social and
economic benefits of schools to rural villages in New York. Journal of Research in
Rural Education, 17(3), 131–137.
Muilu, T. & Voutilainen, O. (2021). Maaseutuvaikutusten arviointimenetelmän toimivuus ja
kehittäminen. Maaseutututkimus, 29(1), 60–83. https://journal.fi/maaseutututkimus/
article/view/109035
Nyyssölä, K. & Kumpulainen, T. (2020). Perusopetuksen ja kouluverkon tulevaisuudennäkymiä.
Raportit ja ja selvitykset 25. Opetushallitus.
Opetushallitus. (2025). Move! 2025. Koululaisten ja varusmiesten fyysisen toimintakyvyn
myönteinen kehitys jatkuu – toimintakyvyssä alueellisia eroja. Tiedote 11.12.2025.
Opetushallitus. https://www.oph.fi/fi/move/move-mittaustulokset
Ramin, I. (2015). The impact of school closures on student achievement. Evidence from
rural Finland. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. https://urn.fi/
URN:ISBN:978-952-274-149-3
Räkköläinen M., Laimi, T., Åkerlund, C., Iivonen, E., Kiilakoski, T., Salminen, J. &
Rannanpää, S. (2022). Maaseutu- ja saaristoalueilla asuvien lasten sivistyksellisten ja
sosiaalisten oikeuksien toteutuminen peruskoululakkautuksissa ja lakkautusten vaikutukset
alueiden elinvoimaan. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI.
Saastamoinen, U. & Rahunen, A. (2024.) Valtakunnallinen rakentamispaineaineisto.
Sørensen, J., Svendsen, G., Jensen, P. & Schmidt, T. (2021). Do rural school closures lead
to local population decline? Journal of Rural Studies, 87, 226–235. https://doi.org/
10.1016/j.jrurstud.2021.09.016
Tikkanen, T. (2009). Kyläkoulun arvo ja hinta. Kun koulun lakkauttamista perustellaan
säästöillä, on syytä tarkistaa laskelmat. Opettaja, 104(50), 6–14.
Tilastokeskus (2025). 125j — Koululaitoksen oppilaitokset, 2005–2025. https://pxdata.stat.
fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__kjarj/statfin_kjarj_pxt_125j.px
Tantarimäki, S. (2011). Mitä lakkautuksesta opimme? Kyläkoulun lakkauttamisen perusteet,
prosessi, säästöt ja vaikutukset viimeaikaisessa keskustelussa. Turun yliopiston
koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean julkaisuja B:2. Turun yliopisto.
Tantarimäki, S. & Törhönen, A. (2017). Kouluverkko muuttuu, entä kouluverkkosuunnittelu?
Kunnallisalan kehittämissäätiö. Tutkimusjulkaisu 105.
Tantarimäki, S. & Törhönen, A. (2020). Inclusive and Collaborative School Network
Planning in Finland. A Critical Process for Rural Schools. Teoksessa C. Gristy (toim.),
Educational Research and Schooling in Rural Europe. An Engagement with Changing
Patterns of Education, Space and Place (s. 259–284). Information Age Publishing.
https://doi.org/10.1108/978-1-64802-165-720251015
Ukkola, A. & Väätäinen, H. (toim.). (2021). Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja osallisuus
koulutuksessa. Katsaus kansallisiin arviointeihin. Tiivistelmät 16:2021. Kansallinen
koulutuksen arviointikeskus.
Vahva ja välittävä Suomi. (2023). Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma
20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-
763-8
Valtioneuvosto. (2023). Valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden
edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. https://urn.fi/URN:NBN:fife20230829111992
Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko. (2021). Valtioneuvosto.
Villa, M. & Knutas, A. (2020). Rural communities and schools. Valuing and reproducing
local culture. Journal of Rural Studies, 80, 626–633. https://doi.org/10.1016/
j.jrurstud.2020.09.004
Väisänen-Haapanen, P. & Sjöström, M. (toim.). (2025). Verkostoperuskouluhanke 2023–
Kuntaliitto https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2025/2294-verkostoperuskouluhanke-
2023-2024