Ajankohtaista

KYLÄT JA KUNNAT YHDESSÄ EDISTÄMÄÄN MAALLEMUUTTOA 

Blogi

Maaseudun ja kylien väljyys ja rauha, luonnon läheisyys, ”lande lifestyle” ja maallemuutto ovat jo viimeiset pari vuotta olleet nosteessa ympäri Suomen. Suomen Kylät tarttui maaseudun nosteeseen nopeasti ja yhdistyksessämme tehty päätös panostaa maallemuuton edistämiseen näkyi viime vuoden aikana muun muassa uutena videotuotantona, maalleasumaan.fi -sivuston perustamisena, Kylälle asumaan -iltoina ja medianäkyvyytenä. Tänä vuonna sama draivi on tarkoitus pitää päällä ja kehittää mukaan myös uusia juttuja. Viime vuoden lopulla startannut Ylpeydellä kylästä -kampanja on jo saanut lisätuulta alleen upeilla tekstiileillä, joita kylät voivat tilata myös oman kylän nimellä, sekä maaliskuussa käynnistyneellä neljäosaisella webinaarisarjalla. Lämpimästi suosittelen sekä osallistumaan kampanjaan, kantamaan ylpeydellä omaa hupparia että tulemaan mukaan mielenkiintoisen webinaariaiheiden pariin! 

Tänä vuonna maallemuuttotyön keskiössä ovat kyläkummitoiminnan laajentaminen ympäri Suomen, kylien ja kuntien välisen yhteistyön vahvistaminen esimerkiksi kyläfoorumeita perustamalla, maaseutuasumisen monipuolistaminen sekä maaseudun ilmettä raikastava ja uudistava kampanjointi ja viestintä. 

Kyläkummit ovat maaseudun ”sisäänheittäjiä”, jotka madaltavat maallemuuton kynnystä ja vahvistavat kylien vastaanottokykyä. He ovat maallemuutosta haaveilevan ensimmäinen kontakti kylään ja kyläkummilta onkin hyvä löytyä luontaista halua auttaa, opastaa ja tarvittaessa vaikkapa kädestä pitäen neuvoa uusia kyläläisiä. Heillä on tieto kylän vapaista tonteista, taloista ja asunnoista sekä hyvä näppituntuma alueen palveluihin ja tapahtumiin. Kaikkea ei tietenkään tarvitse tietää itse; riittää, kun tietää keneltä kysyä tai kenen puoleen ohjata.  Kyläkummeja, muuttokummeja ja muuttoagentteja löytyy jo ympäri Suomen, mutta lisää ehdottomasti tarvitaan. On tärkeää antaa ulospäin kuva avoimista ja tervetulleeksi toivottavista kylistä. 

Maallemuutosta puhuttaessa ei voi liikaa korostaa kylä-kuntayhteistyön merkitystä. On paljon helpompaa ja hedelmällisempää kehittää kylää, tai kunnan kaikkia kyliä, hyvässä yhteistyössä kuin taisteluasemissa omissa barrikadeissa. Kyläfoorumit ja -parlamentit, kumppanuuspöydät ja osallisuusillat ovat esimerkkejä työkaluista, joilla yhteistyötä voidaan lisätä ja ymmärrystä toisen osapuolen näkemyksistä, tarpeista ja resursseista kasvattaa. Kylien huomioiminen kuntien ja kaupunkien strategiatyössä on ensiarvoisen tärkeää kuten myös tehtyjen strategisten päätösten siirtäminen käytäntöön esimerkiksi kunnan maaseutuohjelman muodossa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi myönteistä suhtautumista vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muutoksiin, kylien kaavoitukseen sekä suunnittelutarveratkaisuihin. 

Maaseutuasumisen monipuolistamisessa meillä on paljon piilevää potentiaalia. Karkeasti stereotypioiden voidaan sanoa, että maalla asuminen on tällä hetkellä mahdollista heille, joilla on varaa tai halua rakentaa tai ostaa talo. Toki kuntakeskuksista löytyy muitakin vaihtoehtoja, mutta kasarilla rakennettu rivitalon pätkä on harvemmin maallemuuttajan unelma. Me tarvitsemme vaihtoehtoja, joilla maallemuutto mahdollistetaan koko ajan kasvavalle joukolle vuokra- ja yksinasujia. Yhden hengen talouksien määrä on jo 45 prosenttia kaikista asuntokunnista, mikä tarkoittaa yli 1,2 miljoonaa yksin asuvaa suomalaista. Tähän joukkoon mahtuu varmasti kaupungissa asuvia sinkkuja, jotka olisivat valmiita muuttamaan maalle, mikäli houkuttelevia, kohtuuhintaisia ja luonnonläheisiä vaihtoehtoja olisi tarjolla. Nämä vaihtoehdot voivat olla yhteisöllistä asumista, rivi- tai minitaloja, pieniä puukerrostaloja, vuokrattavia mummonmökkejä, kelluvaa asumista – innovatiivisuudelle on nyt tilausta!  

Pidetään maallemuuton noste yhdessä käynnissä – puheella ja teoilla! Kerrotaan #ylpeydellä kylästä, niin omasta kuin naapurikylästäkin.  

Johanna Niilivuo 

Suomen Kylien maallemuuton asiantuntija