Ajankohtaista

Kylävara-hankkeen projektipäälliköksi valittu Ritva Pihlaja

Uutiset

Suomen Kylien kaksivuotinen Kylävara paikallisen varautumisen perustana -hanke käynnistyy lokakuun alussa. Hankkeen projektipäälliköksi on valittu monelle maaseudun kehittäjälle tuttu nimi, Ritva Pihlaja. Hän on toiminut aiemmin Maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) kansalaistoiminnan verkoston erityisasiantuntijana ja projektipäällikkönä sekä tutkijana Ruralia-instituutissa. Ritvalla on monipuolista työkokemusta ja osaamista myös vanhustyön asiantuntijana, kouluttajana ja yrittäjänä. Koulutukseltaan Ritva on maatalous-metsätieteiden maisteri, agronomi sekä vanhustyön asiantuntija eli geronomi.

Ritva palaa nyt lähes 10 vuoden jälkeen innostuneena takaisin maaseutuasioiden pariin.

  • Kylävara-hankkeessa yhdistyy monia punaisia lankoja, jotka ovat olleet tärkeitä läpi oman työurani. Hankkeen lähtökohtana on yhteisöllisyys sekä yhteistyön edistäminen ja selkeyttäminen kansalaisten, kolmannen sektorin ja julkisen vallan välillä. Ja aihe on mitä ajankohtaisin ja tärkein, eli kylien ja kyläläisten turvallisuus ja valmius kohdata erilaisia kriisejä, Ritva tiivistää.

Käynnistyvän Kylävara-hankkeen keskiössä on kylien yhteisöllinen varautuminen. Työn pohjana on konkreettinen näkemys siitä, miten kylissä varaudutaan erilaisiin häiriö-, poikkeus- ja kriisitilanteisiin ja kuinka niissä toimitaan. Perusajatus on, että pidetään huolta koko kylästä. Hankkeen tärkeänä tavoitteena on lisäksi parantaa kylien ja kyläläisten sekä pelastusviranomaisten välistä tiedonkulkua ja yhteistoimintaa.

Hankkeessa luotavassa Kylävara-konseptissa kootaan yhteen tieto sekä paikallisen yhteisön omista voimavaroista ja keinoista että pelastusviranomaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Kylävara-konsepti on toimintamalli, joka määrittelee paikallisyhteisöjen roolin kokonaisturvallisuuden ketjussa.

  • Olipa kysymys onnettomuustilanteesta, tulipalosta, pitkäaikaisesta sähkökatkosta, myrskystä tai vielä vakavammasta kriisistä, on tärkeää tietää, miten tilanteessa toimitaan. Maaseutualueilla yhteisöllisen varautumisen ja eri toimijoiden yhteistyön merkitys korostuu. Hankkeen tavoitteena on luoda tähän kansallisesti yhtenäinen toimintamalli, Ritva Pihlaja sanoo.

Hankkeessa luotava kylävara-koulutuskokonaisuus luodaan yhteistyössä tuensiirtokumppanina toimivan Pohjois-Pohjanmaan Kylien kanssa. Hanke on EU:n osarahoittama.

Kyläturvallisuuden edistäminen kytkeytyy tiiviisti Suomen Kylien tekemään työhön paikalliskehittämisen, yhteisöllisyyden ja alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Haluamme parantaa maaseudun asukkaiden turvallisuuden tunnetta ja kylien valmiutta kohdata kriisejä sekä vahvistaa paikallisten voimavarojen tunnistamista osana turvallisuustyötä.

Kylävara-hankkeesta lisää hankkeen sivuilta