“Mind the gap” voitaisiin suomentaa esimerkiksi “Huomioi väli” tai “Varo väliä”. Tämä lause on erityisesti tunnettu Lontoon metrossa, jossa se varoittaa matkustajia junan ja laiturin välisestä tyhjästä tilasta. Ota siis reipas askel äläkä anna itsesi muljahtaa siihen kuoppaan. Käännös voi vaihdella kontekstin mukaan, mutta pääidea on varoittaa tai huomauttaa jostakin vaarallisesta tai tärkeästä asiasta.
Rospuuttoaika on jo osassa maata alkanut, joten olkaahan tarkkaavaisia syrjäteillä. Kuoppa ei ole vain fyysinen ilmiö, vaan se on myös symboli päätöksenteon haasteista, jotka uhkaavat tulevaisuuttamme. Varsinainen kuoppavaroitukseni koskee kolmea tärkeää asiaa, joiden huomioimatta jättäminen on vaarallista. En nyt kuitenkaan puhu tiestöstä, vaan aluepolitiikasta ja päätöksentekokulttuuristamme.
Ensimmäinen kuoppa on kokonaisuuden ja syy-seuraussuhteiden pohtimatta jättäminen
Tämä kuoppa on erityisen tärkeä päättäjien hahmottaa, sillä heidän päätöksensä vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. On elintärkeää, että päätöksentekijät ymmärtävät, miten eri asiat liittyvät toisiinsa. Meillä yksityishenkilöinä on myös vastuumme kysyä, miten päätökset vaikuttavat omaan elämäämme ja ympäristöömme.
En voi olla mainitsematta kyläkoulutuen lakkauttamista. Se on huono päätös, jolla on surkeita kerrannaisvaikutuksia. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisi 30.11.2022 raportin, jossa selvitettiin peruskoulujen lakkautusten vaikutuksia. Raportti osoitti, että kouluverkkomuutoksilla on negatiivisia elinvoimavaikutuksia, kuten lisääntyvä lähtömuutto, heikentynyt työllisyys ja koulutusmenojen kehityksen heikkeneminen. Koululakkautuksista ei synny säästöjä, vaan ne betonisoivat negatiivisen kehityskulun.
Toinen kuoppa on siiloajattelu
Päättäjät saattavat helposti eristyä omiin alueisiinsa, mikä estää yhteistyön ja tiedonvaihdon eri sektoreiden välillä. Tämä voi johtaa päätöksiin, jotka eivät palvele kokonaisuutta. Siiloajattelu voi näkyä vaikkapa siinä, että päätetään investoida hankintoihin, jotka eivät ole välttämättömiä sen sijaan, että panostettaisiin kyläkoulujen tulevaisuuteen. Olenko ymmärtänyt väärin, jos arvelen joidenkin kaupunkien käyttäneen satoja tuhansia kyläkoulujen lakkautuksia perustelevien laskelmien teettämiseen konsultilla? Tällaisilla summilla voisi varmistaa monia opettajien henkilötyövuosia tai hakea ratkaisuja, jotka tarjoaisivat aikalisää ratkaisukeskeiselle ja kokonaisvaltaiselle kehittämiselle.
Kolmas ja ehkä pahin kuoppa on surkuttelu ja surkeuteen tyytyminen
Jos annamme periksi epätoivolle, emme koskaan saavuta haluamaamme muutosta. Meidän on kyettävä vaatimaan parempia ratkaisuja ja toimimaan aktiivisesti oman tulevaisuutemme puolesta. Tämä koskee niin päättäjiä kuin yksityishenkilöitä. Meidän on noustava surkeuden yltä ja vaadittava muutosta!
Ja vielä kerran, kyläkoulut ja niiden kurjuus, kun ei ole niitä lapsia! Suosittelen tutustumaan maaseutupolitiikka.fi-sivuston materiaaleihin. Sivustolla Olli Lehtonen nostaa blogissaan esille tärkeän kysymyksen: “Alakoulut ovatkin maaseudulla elinvoimainvestointeja. Tulisi kysyä, tulisiko vuonna 2006 lopetettu valtion pienkoulutuki palauttaa vahvistamaan maaseudun elinvoiman säilymistä?” Oi, ne päätökset ja niiden vaikutukset!
Lopuksi haluan toistaa itseäni ja antaa vinkkejä, joilla voimme välttää nämä kuopat päätöksenteossa ja aluepolitiikassa. Niitä löytyy avoimesta kirjeestä Suomen hallituksen ministereille (voin sen tehdä, koska olen kirjeen toinen kirjoittaja): Uskalletaan ajatella uudella tavalla, otetaan huomioon puolueettomien asiantuntijoiden tieto päätöksiä tehtäessä ja toimitaan niin, että koko maa on elinvoimainen nyt ja tulevaisuudessa. Ei liene liikaa toivottu?
Ratkaisut löytyvät, kun on tahtoa. Meidän on osattava säästää oikeassa kohdassa ja yhdessä rakennettava tulevaisuus, jossa jokainen päätös palvelee koko yhteisöä ja pitää koko Suomen elinvoimaisena – nyt ja tulevaisuudessa.
Lisätiedot:
Sari Vainikainen, toiminnanjohtaja (kyläasiamies)
Pohjois-Savon Kylät ry.
sari.vainikainen(at)pohjois-savonkylat.fi
0451791070