Ajankohtaista

Maaseudun nuoret voivat olla liikenteen muutoksen suuria hyödyntäjiä

Blogi

Kolumni I Heli Siirilä

Liikkuminen ja kuljetukset vaikuttavat keskeisesti ihmisten ja yritysten arkeen. Liikenne vaikuttaa palvelujen saavutettavuuteen (kuten koulut, kaupat, harrastukset, työpaikat) sekä yritysten toimintaedellytyksiin (kuten kuinka tuotteet markkinoille, pääsevätkö asiakkaat asioimaan yrityksen toimipisteelle). Julkinen liikenne on vähentynyt, eikä sitä ole välttämättä saatavilla laajoilla alueilla. Henkilöautoriippuvuus on suurta.

Suomessa liikenne on muutoksessa monella tapaa. Palasia siinä on muun muassa:

  • suuret lainsäädäntömuutokset (erityisesti Liikennepalvelulain kaikki kolme osaa),
  • kasvava digitaalisten ohjelmistojen käyttö ja uudet palvelut,
  • muutokset liikenneviranomaisten tehtävissä ja työnjaossa,
  • ihmisten pikkuhiljaa muuttuvat asenteet ja toimintatavat sekä
  • uudet tekniikat ja polttoaineet.

Kyseessä on siis varsin monitasoinen muutos. Älykkään kylän kannattaakin ottaa ne  huomioon työstäessään kylänsä palveluita. Hinku päästä liikkeelle, älykännykän luonteva käyttö, avoimuus uudelle ja tietoisuus ilmastonmuutoksesta.

Nämä ovat erittäin hyviä piirteitä, kun lähdetään hyödyntämään liikenteen muutosta, muuttamaan vallitsevia totuttuja toimintamalleja ja kokeilemaan uutta. Ja nämä piirteet ovat yleisiä nuorilla. Toisaalta nuoret ovat usein riippuvaisia järjestetyistä kuljetuksista. Siksi nuoret kannattaisi ottaa mukaan miettimään, miten liikenne pitäisi jatkossa toimia  kylällänne.

Miten päästä alkuun? Valtakunnallinen Maaseudun kuljetusten ja liikkumisen digiboksi -viestintähanke kerää, tuottaa ja jakaa monipuolista materiaalia liikenteen muutoksesta maaseudun eri toimijoiden näkökulmasta. Hae hankesivuilta infoa ja ideoita, jotta  tulevaisuudessa liikenne tukee luontevasti älykkään kylänne toimintaa ja palveluita. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen – varsinkaan yksin!

Haluatko oppia lisää maaseudun kuljetusten uusista mahdollisuuksista? Elokuussa järjestettävässä Lokaali-tapahtumassa perehdytään maaseudun liikenteen ratkaisuihin kirjoittajan johdolla. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan paikalliskehittäjien valtakunnalliseen tapaamiseen!

Projektipäällikkö Heli Siirilä
Vaasan yliopisto
Levón-instituutti

Kirjoitus on julkaistu alunperin Lokaali-lehdessä.