Ajankohtaista

Päätös lähikoulun säilyttämisestä voi pelastaa kylän

Blogi

Blogi I Petri Rinne

Lähikoulujen säilyttäminen mahdollistaa asuinpaikan valitsemisen myös kasvukeskuksen ulkopuolelta.

Lähikouluverkon karsiminen ohjaa lapsiperheitä kuntakeskuksiin. Vaarana on, että lapsimäärän jatkuvaa pienentymistä ennakoivat lakkautuspäätökset alkavat toteuttaa väestöennusteita kuin itsestään. Kouluverkkoa käsitelleessä jutussa (HS 23.10.) kävi ilmi huoli siitä, että säästöjen nimissä tehtyjen lakkautusten mukana on lopetettu myös elinvoimaisten kylien lähikouluja.

On esimerkkejä siitä, että päätös lähikoulun säilyttämisestä on tuonut alueelle lisää lapsiperheitä. Kehitys ei siten ole ollut ennusteiden mukainen.

Väestön keskittyessä on nähtävissä trendejä myös vastakkaiseen suuntaan: Nordregio on ennustanut pohjoismaisen harvaan asutun maaseudun väestön lisääntyvän vuoteen 2040 mennessä, ja Euroopan isoissa kaupungeissa, esimerkiksi Pariisissa ja Berliinissä, on havahduttu muuttoliikkeeseen maaseudun rauhan ja kohtuuhintaisen asumisen perässä.

Lähikoulujen säilyttäminen mahdollistaa asuinpaikan valitsemisen myös kasvukeskuksen ulkopuolelta. Korostaessamme perhemyönteistä yhteiskuntaa yksi teko olisi tarjota perheille mahdollisuus rauhalliseen ja edulliseen asumiseen siten, että lapsilta ei kuluisi päivittäin kahta tuntia koulumatkoihin.

Petri Rinne
Puheenjohtaja
Suomen Kylät ry

Kirjoitus on julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 24.10.2019.