Kolumni I Kari Lehtola
Suomessa on korkea tahtotaso sille, että velvoittavaa esiopetusta laajennettaisiin 2-vuotiseksi. Tämä on sinänsä lapsen edun mukaista, mutta onko mietitty, millä palveluverkolla tämä uudistus toteutettaisiin?
Jos neljän tunnin päivittäinen esiopetus edellyttää maaseudun 5-vuotiaalta lähemmäs 2,5 tunnin koulukuljetusta (mukaan lukien mahdolliset liittymäkävelyt maanteiden varsia pitkin), niin miltäpä tällainen kuulostaa lapsen edun ja oikeuden kautta katsottuna? Minun mielestäni – edesvastuuttomalta.
Lapsinäkökulma rajoittuu lukumäärän huomioimiseen
Suomessa lapsiystävällinen kouluverkkosuunnittelu on viime vuosikymmeninä ymmärretty niin, että ensin finanssi- ja kiinteistöihmiset lakkauttavat alueellisesti kattavat yksiköt ja sijoittavat lapset tiiviisti ja ”kustannustehokkaasti” yhteen keskusyksikköön (koulu tai päiväkoti; tai muutama keskustan aluekoulu). Perustavaiheessa lapsinäkökulma rajoittuu heidän lukumääriensä huomioimiseen. Vasta kun iso kuva on päätetty, otetaan kuvaan mukaan itse lapsi. Suuret ja keskitetyt yksiköt alkavat tuottamaan odottamattomia epätoivottuja ilmiöitä, joita sitten yritetään parhaan mukaan ratkaista lapsiystävällisillä pedagogisilla ja oppilashuollollisilla keinoilla.
Opetuskustannukset jatkavat kasvuaan, mutta vielä enemmän kiihtyvät lasten korjaavien hyvinvointipalvelujen kustannukset. Opetusministeriö on 2000-luvun alusta lähtien estänyt johdonmukaisesti kaiken koululakkautustutkimuksen tekemisen. Ymmärrämme, jos lapsi pelkää pimeää, mutta todellinen tragedia syntyy, kun aikuiset alkavat pelkäämään valoa.
Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto ovat ajaneet 2000-luvun alusta lähtien voimakkaasti ”pakottavan rakenneuudistuksen” nimissä maaseutukoulujen lakkauttamista. Tämä on tapahtunut kansalaisyhteiskunnan julkisivun takana piilossa, koska linja on ollut vahvasti ristiriidassa voimassa olevan lainsäädännön ja mm. hallitusohjelmatavoitteiden kanssa. Keskittämisen paradigmaan ovat myötäilijän roolissa lähteneet mukaan opetusministeriö ja muu opetushallinto sekä oikeusjärjestelmämme. Lapsiepäystävällisillä oikeuskäytänteillä on tehty tyhjäksi voimassa oleva lainsäädäntö ja viety oikeussuoja näiltä ”maan hiljaisilta”.
Maaseutukoulukysymyksen lopullinen ratkaisu tehtiin jo vuonna 2005 kabineteissa, jolloin päästiin sopimukseen valtionosuuden pienkoululisän maksamisen lopettamisesta. Nykyvauhdilla lopuista maaseutukouluista päästään eroon 5–6 vuoden kuluessa, ja pidemmän ajan kuluessa myös maaseudun lapsista. Utopia (tai dystopia) metropolivaltiosta edistyy.
Kari Lehtola
Opetustoimen ylitarkastaja
Kirjoitus on julkaistu alunperin Suomen Kylät ry:n Valtakunnallisesti paikallisen puolesta -liitteessä, joka ilmestyi 8.5.2019 Maaseudun Tulevaisuuden välissä.
Sivun kansikuva: Studio Tomi Aho