Ajankohtaista

Uutta videon, äänen, tekstin sekä itseni parissa – viestintäharjoittelu Suomen Kylät ry:ssä

Blogi

Tiedeviestinnän opiskelija ja kokenut järjestövaikuttaja Eevasisko Mehtätalo teki opintoihin kuuluvan vapaaehtoisen harjoittelun Suomen Kylät ry:ssä touko-lokakuussa 2022. Neljä ja puolikuukautta kestäneessä vaikuttajaviestinnän harjoittelussa hän oppi mm. podcastien tuotantoja, itsensä johtamista sekä kantapään kautta kuuntelemaan haastateltavaa asiantuntijaa. Tämä Kyläblogi on Eevasiskon kertomus hänen kokemuksistaan harjottelijana Suomen Kylillä. 

 

Olen alanvaihtaja, joka tiesi jo ennen ensimmäisen gradun palautusta, että en tule jäämään kyseiselle alalle. Biokemialta valmistumisen jälkeen odotin puoli vuotta, että pystyn hakemaan tiedeviestinnälle. Hain, pääsin ja aloitin syksyllä 2021 uudet opinnot “maisterifuksina” Oulun yliopistossa tiedeviestinnän maisteriohjelmassa (TIEMA). 

Suomen Kylät ry: askel lähemmäksi unelmaduunia 

Alkuperäinen tarkoitus TIEMA:lle hakeutumisessa oli, että minulla olisi valmiudet työllistyä biotieteellisten tutkimuslaitosten, yliopistojen tai bioalan yritysten viestintään. Näin pystyisin edes jotenkin hyödyntämään 6,5 vuotta biokemialla. Kuitenkin vuosi Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa, Suomen Kylät ry:n nuorten tulevaisuusjaoston varapuheenjohtajuus, viestintäkoordinaattorin duuni Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorissa ja kasvava kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sai minut pohtimaan myös muita työllistymisvaihtoehtoja. Järjestöpestit ja yhdistysten kautta vaikuttaminen on ollut minun harrastukseni jo alakouluikäisestä asti, ja vasta 2019 mulla syttyi lamppu, että voisin tehdä vaikuttavaa viestintää ja tiedottamista sosiaalisessa mediassa ihan ammatikseni, eikä vain harrastuksena. Aloinkin unelmoimaan yhteiskunnallisesta viestintätyöstä, jossa voisin joka päivä toteuttaa arvojani viestinnän keinoin. Tällä hetkellä unelmatyöpaikkani olisikin esimerkiksi kansanedustajan viestintäavustaja, visuaalisen viestinnän asiantuntija tai jonkun arvojeni mukaisen järjestön viestintäkoordinaattorin paikka. Vuoden 2021 loppupuolella mulla heräsi vahva tunne, että harjoittelu SK:lla olisi yksi askel lähemmäs minun unelmaduuniani. 


Olen kotoisin Oulaisten Petäjäskosken kylältä ja aloittanut kylänuorena toimimisen ja vaikuttamisen Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnassa. Olen alle sadan oppilaan kyläkoulun kasvatti, ja vaikuttamisessa minulle tärkeää tulee aina olemaan Pohjois- ja Itä-Suomalaisten lasten ja nuorten yhdenvertaisuus esimerkiksi koulutuksessa ja hyvinvointipalveluissa.

Nuorten tulevaisuusjaoston varapuheenjohtajana pääsin vuoden 2021 aikana tutustumaan Suomen Kylien toimintaan ja viestintämeininkiin. Pidin SK:n viestintää erittäin ammattimaisena, laadukkaana, monipuolisena, koukuttavana, ihailtavana ja ylipäätään sellaisena, jossa haluaisin olla osallisena. Ajattelin, SK:lla harjoittelijana pääsisin opettelemaan juuri niitä teknisiä viestinnän taitoja, jotka minulta puuttuu. Halusin harjoittelussa erityisesti oppia videotuotantoa käsikirjoittamisesta leikkaamiseen ja editointiin, graafisten materiaalien ja somekuvien tuottoa Adoben ohjelmilla sekä taittamista ja audioviestinnän tuotantoa audion suunnittelusta, äänittämiseen, leikkaamiseen, editointiin ja audion julkaisemiseen.  

Kevättalvella 2022 sain toivotun puhelun SK:n toiminnanjohtajalta Aleksi Koivistolta tarjoten minulle vaikuttajaviestinnän harjoittelijan paikkaa. Aleksin mukaan harjoittelussa onnistuisi video- ja audiotuotannon opettelu sekä sen lisäksi hän halusi minut mukaan valmistelemaan SK:n eduskuntavaaliohjelmaa. Otin harjoittelupaikan vastaan ja edessä olivat pitkät kuukaudet odottaa, että unelmien harjoittelu alkaa samaisen vuoden toukokuussa. Kirsikkana tämän täydellisen kakun päällä oli se, että sain tehdä töitä järjestössä, jonka arvot ja visiot jaan sekä se, että pystyin tekemään harjoittelua etänä Oulusta ja yhdistämään osa-aikaisen työni siihen. Monet muut etsimäni harjoittelupaikat eivät olisi olleet näin joustavia ja olisi vaatineet muuttoa Helsinkiin.  

 

Harjoittelun ensi metrit: Kyläpäivät ja Leader -talkookampanja 

Harjoittelun ensimmäisillä viikoilla perehdyin SK:n viestinnän tyyliin, ilmeeseen ja äänensävyyn. Yksi harjoittelun tehtävä oli tehdä yhdistykselle TikTok-tili ja senkin taisin luoda jo toukokuun 2022 alussa. Pääsin myös harjoittelun ensi metreillä mukaan Kyläpäiville Tampereelle tapaamaan toki koko tiimiä, mutta myös maakunnallisten kyläyhdistysten paikalliskehittäjiä. Kyläpäivät olivat antoisa startti 4,5 kuukauden harjoittelujaksolle, mutta ihmisten kohtaaminen oli myös pitkän talven jälkeen kuluttavaa. Kyläpäivillä aloitettiin eduskuntavaaliohjelman työstäminen keräämällä vaalitavoitteita kyläpäivien osallistujilta. Toukokuun aikana hahmottelimme yhdessä tavoitteiden pohjalta ensimmäisen version eduskuntavaaliohjelmasta. 


Tampereen kyläpäivilla sain Suomen Kylät ry:n varapuheenjohtajalta Esa Aunolalta upean Suomen Kylien rintapinssin. Nyt kuuluin kyläkehittäjien porukkaan! 

Vaikka SK:n koko tiimi on etänä ympäri Suomea, niin yksin ei tarvinnut puurtaa. Minua auttoivat ja harjoittelua ohjasivat viestintäpäällikkö Anssi Ketonen ja toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto Teamsin tai puhelimen päässä aina tarvittaessa. Lisäksi kuuluin SK:n viestintätiimiin, joka kokoontui säännöllisesti kerran viikossa. Viestintätiimin kokouksessa käytiin läpi järjestön ajankohtaista viestintää eli, mitä kampanjoita on käynnistymässä ja milloin sekä kuka on mistäkin osa-alueesta vastuussa. Viestintätiimissä pystyi kysymään mielipidettä muilta esim. kuvitukseen tai sanavalintoihin sekä sai tietää, että miten julkaistut postaukset ja tiedotteet ovat saaneet osumia mediassa ja tavoittaneet ihmisiä. Viestintätiimin säännöllisten kokousten lisäksi koko tiimin työviikko alkoi maanantaisin yhteisesti klo 10 tiimin viikkopalaverilla, joten etätyössä näki ja kuuli vähintään kaksi kertaa viikossa työkavereita ruudun läpi.  

Kesän aikana tein Leader-talkootuntikampanjaan kolme sosiaalisen median videota, joissa haastattelin Oulun alueen kyläaktiiveja heidän talkooprojekteistaan. Videot kuvasin työpuhelimellani iPhone 11:lla ja äänen äänitin Roden Wireless go II -mikeillä. Videot julkaistiin SK:n Youtube-kanavalla, Facebook-sivulla ja Instagram-tilillä. Videoiden kuvauksessa opin suunnittelun tärkeyden: käsikirjoituksessa kannattaa suunnitella ja miettiä kuvitus sekä kanava, missä videot julkaistaan. Kannattaa miettiä, että jos paikalla on useampi henkilö, niin haastatteleeko vain yhtä ja kuvaakin muita paikallaolevia tekemässä jotain kohteessa. Instagram-tarinoihin tai TikTokkiin voi kuvata vaan silmäyksiä sieltä täältä, mutta useamman minuutin videon mielenkiintoisena pitämiseen tarvitaan paljon suunnittelua ja erilaista kuvaa. Videoiden lisäksi tein sosiaalisen median päivityksiä ja kirjoittelin kannanottoja toiminnanjohtajan ohjeiden mukaan.  

 

Podcasteistä uusi intohimo 

Heinäkuun lomailin muun tiimin tavoin ja lomalta palattuani päivittelin Maalleasumaan.fi -sivustoa. Nettisivujen päivittäminen ja muokkaaminen on ollut myös yksi taito, jota halusin vahvistaa, joten oli mukava auttaa maallemuuton asiantuntijaa Johannaa loppukesästä päivittämällä uusia kyliä sivustolle. Loppu elokuu menikin Lokaalin parissa: suunnittelin ja käsikirjoitin kaksi podcast-jaksoa, jotka äänitimme Lokaalin yhteydessä sekä valmistelin juontoja Nuoren paikallistoimijan palkitsemiseen. Lisäksi autoin tapahtuman järjestelyyn liittyvissä juoksevissa asioissa.  

Harjoittelun viimeiset viikot opettelin podcast-jaksojen editointia ja leikkaamista. Podcastin äänittäminen sekä leikkaaminen oli todella hauskaa ja koukuttavaa! Huomasin ensimmäistä kertaa harjoittelussa uppoavani leikkaamiseen, enkä huomannut ajan kuluvan. Onneksi pääsin vielä syyskuun lopulla tekemään yhden pitkän podcast-jakson, joka julkaistiin Kestävän kehityksen viikolla.  


Pääsin suunnittelemaan, käsikirjoittamaan, nauhoittamaan, juontamaan ja leikkaamaan harjoittelun aikana yhteensä 3 Kylässä-podcastin jaksoa. Viimeisin jakso julkaistiin Kestävän Kehityksen viikolla ja jaksossa juttelin pohjoisiiläisten Lasse Rasinkankaan ja Anita Sieväsen kanssa. Jaksot ovat ilmaiseksi kuunneltavissa Spotifyssä. 

SK:n hallitus hyväksyi kokouksessaan eduskuntavaaliohjelman kesän lopulla, joten syyskuussa ohjelman julkistus alkoi häämöttää. Ohjelman julkaisukampanjassa minun tehtäväni oli luoda ohjelmasta nostoja, jotka julkaistiin SK:n Instagramissa, Facebookissa sekä Twitterissä sekä koristella julkaisutilaisuudessa esiteltävät PowerPoint-diat.  

 

CV:n täytteeksi videokuvaaminen, podcast-tuotanto sekä itsensä johtaminen 

Ihan kaikkea suunniteltua en kerennyt harjoittelun aikana oppia. Uusina asioina harjoittelun aikana opin mikrofonien käyttöä videokuvaamisessa, nettisivujen päivittämistä ja muokkaamista WordPress Elementorilla, podcast-haastattelun suunnittelua, käsikirjoittamista, nauhoittamista ja editointia sekä itseni johtamista silloin, kun työskentelee täysiaikaisesti etänä kotikonttorissa.  

Yllättävin oppi harjoittelun aikana oli haastattelemisen ja kuuntelemisen opettelu. Olin aikaisemmin aliarvioinut haastattelut viestinnän sisältönä, enkä kokenut, että osaan kysyä haastateltavalta mitään kiinnostavaa. Haastattelemisen opettelu oli minulle tosi hyödyllistä ja opettavaista, sillä jouduin talvella jättämään “Journalismin työpaja II” -kurssin kesken, ja tällä kurssilla olisi juuri harjoiteltu haastattelemista ja haastattelun pohjalta jutun kirjoittamista. En nyt sanoisi, että olisin vieläkään journalisti tai haastatteluun pohjautuvan sisällön ammattilainen, mutta tekemisen kautta huomasin omat kehityskohteeni ja toiston kautta kehitin osaamistani haastattelijana ja asiantuntijan kuuntelijana. 

Harjoittelussa kuitenkin tärkeintä on oppia työelämätaitoja nimenomaan toimimalla osana työyhteisöä. Harjoitteluhaastattelussa kysyin toiminnanjohtaja Aleksilta sekä viestintäpäällikkö Anssilta, että miten he kuvailisivat SK:n tiimiä työyhteisönä ja työpaikkana. Molemmat kehuivat työyhteisöä ja sanoivat, että tiimissä on helppo olla oma itsensä ja että mukaan sopii monenlaiset persoonat sellaisena kuin he ovat. Neljässä ja puolessa kuukaudessa koin kymmeniä kertoja totuudeksi tämän Aleksin ja Anssin kuvailun SK:n tiimistä. Vaikka työkaverit ovat ympäri Suomea, niin niin koko tiimin porukka tuntui tosi läheiseltä. Erityisesti Aleksin kanssa oli erittäin mukavaa tehdä töitä. Meillä oli monesti samanlainen visio asioista, joten minun oli helppo nopeastikin toteuttaa jokin viestinnän tehtävä. 

 
Viimeisen kerran näin koko SK:n tiimiä Mathildedalin tiimipäivillä Salossa syyskuun alkupuolella. Työkaverit Suomen Kylissä ovat rautaisia ammattilaisia ja heitä varmasti tulee ikävä. Harjoitteluni ohjasi toiminnanjohtaja Aleksi ja viestintäpäällikkö Anssi. Aleksi on rohkea innostuja ja empaattinen ihmislähtöinen johtaja. Anssilta opin eniten PR-taitoja ja sitä, miten sisältöjä pitää rakentaa, että viestit menisivät mediassa läpi. Kokonaisuudessaan aikani Suomen Kylät ry:ssä oli minulle sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti erittäin merkityksellinen. 

Viestintäpäällikkö Anssilta opin eniten journalistisia taitoja sekä monikanavaisen ja –puolisen viestinnän teknisiä taitoja. Anssi opetti minua rakentamaan haastattelua ja videoiden käsikirjoitusta kysymysten pohjalta. Anssin työssä ja ammattitaidossa ihailen eniten hänen PR- ja mediasuhdeosaamistaan. SK:lla pääsin opettelemaan Meltwaterin käyttöä niin itse tiedotteiden lähettämisessä kuin mediaosumisien tulkitsemisessa. Anssin vahvuus on tuottaa sisältöjä ja yhdistyksen ulkoista viestintää siten, että ne ovat suurelle yleisölle ja tiedotusvälineille mielenkiintoisia. Muun muassa näistä vaikuttavan viestijän taidoista opin hurjasti Anssilta harjoittelun aikana. Anssin rautainen ammattitaito ja SK:n viestintäresurssien kasvu näkyi kesällä ja syksyn aikana mm. julkaisujen näyttökertojen eksponentiaalisena kasvuna.  

Harjoittelu SK:lla oli minulle niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti erittäin merkityksellinen. Niin kuin aiemmin sanoin, niin opin teknisten viestintätaitojen lisäksi hyödyllisiä työelämä- ja -yhteistötaitoja, kuten vuorovaikutustaitoja, sisäistä viestintää, tunnetaitoja ja oman työn johtamista ja suunnittelua kokonaan etäorganisaatiossa. Kiitän Suomen Kylät ry:tä erittäin nöyrästi tästä harjoittelusta ja mahdollisuudesta yhdistää tiedeviestijän opintoihin myös vähän kyläkehittämistä.   

 

Eevasisko Mehtätalo 
vaikuttajaviestinnän harjoittelija 05-10/2022
IG, TW ja TT: @eevamehtatalo