Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Maaseutuleiri saa jatkoa, kun Aktion Österbotten, Suomen Kylät ry, SLF ja Töitä Suomesta Oy toteuttaa 10.-11.10.2024 Nuorisokeskus Marttisella Virroilla jatko-osan.
Leiri on tarkoitettu kaikille maaseudun kehittämisestä kiinnostuneille. Toiveemme onkin, että saamme paikalle ihmisiä eri puolilta Suomea, erilaisista ympäristöistä ja erilaisilla näkökulmilla. Lähde rohkeasti mukaan, olet sitten maalta, kaupungista tai jostain siltä väliltä! Kaikkia ääniä tarvitaan, kun teemme tänä vuonna maaseudun brändikäsikirjaa. Ei mikään kevyt tavoite, mutta edellisen vuoden kokemusten perusteella täysin mahdollinen.
Puhujana ja sparraajana jatkaa edellisellä leirillä suuren suosion saanut Mikko Kalliola, Aava & Bangin luova johtaja.
Leirille voi hakea mukaan 9.9. asti. Lisätietoa hakemisesta löytyy täältä.