Ajankohtaista

Älykkäät kylät Euroopassa – hae mukaan pilottikyläksi!

Uutiset

Älykkäät kylät Euroopassa

Suomen kylät on mukana komission rahoittamassa selvityksessä Preparatory Action on Smart Rural Villages of the 21st Century, jossa älykkäiden kylien määritelmää tarkennetaan. Selvityksessä käydään pilottikylien kautta läpi ”älykkäitä” ratkaisuja, luodaan maakohtaiset älykäs-kylä -sivustot englanniksi ja luodaan työkaluja kehittämiseen.

Hankkeessa on esivalittuna viisi pilottikylää Euroopasta, Suomesta Raudanmaa Pirkanmaalta. Nyt haetaan uusia osallistujia pilottikyliksi. Valituksi tulee 12 kylää Euroopasta, joten nyt kannattaa olla aktiivinen.

Mitä kylä saa?

Asiantuntijatukea, tutustua muiden kylien toimintaan, jakaa osaamista ja tietotaitoa kansainvälisissä kyläakatemiatapahtumissa ja näkyvyyttä EU:ssa. Matkakulut kansainvälisiin tapahtumiin korvataan.

Hakemuksen voi laatia alla olevasta linkistä englanniksi. Kylän ei tarvitse olla erityisen edistynyt älykkäissä ratkaisuissa, sillä hankkeeseen toivotaan erilaisia profiileja, mutta toiminnallisuutta kaivataan. Hakemuksen laatiminen vie aikaa jonkin verran, joten siihen kannattaa varata aikaa. Hakuaika päättyy 5.5.2020.

Lisätietoja kim.smedslund@suomenkylat.fi.

Hakulomake:

https://form.jotformeu.com/E40/smart-rural-application

Hakemuksessa on kysymyksiä mm. motivaatiosta, tuen tarpeesta, kylän erityispiirteistä (esim. syrjäisyys), kyläsuunnitelmista, kylän ja sen hallinnon ja toiminnasta, haasteista, vahvuuksista, yhteistyöstä ja olemassa olevista hankkeista/ideoista.

Alla tiedoksi linkkejä Eurooppalaisen maaseutuverkoston sivuja älykkäistä kylistä.

 

Yleistä

https://enrd.ec.europa.eu/smart-and-competitive-rural-areas/smart-villages/smart-villages-portal_en

Energia

https://www.interregeurope.eu/fileadmin/user_upload/plp_uploads/policy_briefs/2018-08-30_Policy_brief_Renewable_Energy_Communities_PB_TO4_final.pdf

Ympäristö, ilmasto

https://www.ecolise.eu/wp-content/uploads/2016/02/Executive-Summary-Status-Report-on-Community-led-Action-on-Sustainability-and-Climate-Change-in-Europe-2019-.pdf

Liikkuvuus

https://www.mambaproject.eu/existing-mobility-services/

 

EU:n määritelmäluonnos älykkäistä kylistä: Älykkäät ratkaisut perustuvat paikallisiin vahvuuksiin, mahdollisuuksiin ja kestävään kehitykseen. Kumppanuuksia ja digitaalisia ratkaisuja korostetaan. Määritelmässä kiinnitetään huomiota kylän toiminnalliseen kehittymiseen prosessina.

 

Lisätietoja kim.smedslund@suomenkylat.fi.