Ajankohtaista

Avoimet Joulukylät kerää yhteensä yli 500 tapahtumaa yhteiselle kartalle – Lähde vierailemaan kylien joulutapahtumiin

Uutiset

Toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen Avoimet Joulukylät keräsi yli 500 ilmoitettua tapahtumaa. Avoimet Joulukylät -tapahtuman ideana on saada kylien ja kyläyhdistysten omille tapahtumille näkyvyyttä ja samalla houkutella vierailijoita jouluisiin kyliin ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Tapahtumia ilmoitettiin mukaan kaikista Suomen maakunnista ja tapahtumaa yhdessä toteuttanut tiimi on tyytyväinen tapahtumien ennätysmäisen suureen määrään.

— Luvassa on joulumarkkinoita ja -myyjäisiä, joululaulutilaisuuksia, tonttupolkuja ja kynttiläkulkueita. Joulukylissä tapahtuu läpi marras- ja joulukuun, joten joulutunnelmaa, herkkuja joulupöytiin ja lahjoja kuusten alle voi käydä hakemassa sadoista eri kylistä koko jouluajan, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Suomen Kylät ry:n järjestökoordinaattori Marianne Liitelä.

Avoimet Joulukylät kokoaa kyläyhdistysten tai vastaavien yhdistysten järjestämät joulutapahtumat yhteiselle tapahtumakartalle. Kartalta voi katsoa lähellä sijaitsevat tai matkan varrelle osuvat joulutapahtumat. Kaikki ilmoitetut tapahtumat löytyvät osoitteesta www.suomenkylat.fi/avoimetjoulukylat.

Avoimet Joulukylät on Suomen Kylien ja maakunnallisten kyläyhdistysten yhteinen ja koko Suomessa toteutettava tapahtumakokonaisuus. Joulutapahtumia järjestävät kylät ovat saaneet käyttöönsä Avoimet Joulukylät -logon sekä erilaisia valmiita kuvituskuvia ja mainospohjia oman tapahtumamarkkinoinnin tueksi.

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa toteutetussa Avoimet Joulukylät -tapahtumassa oli mukana 297 joulutapahtumaa ja niissä oli arviolta yhteensä 51 000 kävijää. Tälle vuodelle on saatu kasvua ja Avoimet Joulukylät on vakiinnuttamassa asemaansa jokavuotisena tapahtumana.

Tapahtumakartan löydät täältä!

Lisätiedot:

Marianne Liitelä

Järjestökoordinaattori ja Avoimet Joulukylät -tapahtuman vastaava tuottaja

Puh. 045 887 1511marianne.liitela@suomenkylat.fi

Kuva: Simo Siirilä, Suomen Kylät ry