Ajankohtaista

Maaseutujärjestöt perustivat yhteisen foorumin suurten murrosten kynnyksellä

Uutiset

Yhdeksän maaseutujärjestöä on perustanut yhteisen Eläköön maaseutu! -foorumin. Foorumin tarkoituksena on tiivistää maaseudun monilukuisten järjestöjen yhteistyötä, luoda yhteistä tulevaisuuskuvaa ja vahvistaa maaseudun roolia toimijana pikemminkin kuin erilaisten toimien kohteena.

Perustamisvaiheessa mukana ovat 4H, Keskitien säätiö, Maa- ja kotitalousnaiset, Maaseudun Sivistysliitto, Maaseudun Uusi Aika, MTK, ProAgria, SLC ja Suomen Kylät. Järjestöissä on mukana tuhansia alueellisia ja paikallisia yhdistyksiä sekä satojatuhansia toimi- ja luottamushenkilöitä ja henkilöjäseniä.

Foorumin puheenjohtajana toimii tutkimusjohtaja, Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja Tuomas Kuhmonen, ensimmäisenä varapuheenjohtajana MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg ja toisena varapuheenjohtajana Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto.

Foorumin toiminta käynnistyi vuoden 2023 alussa. Se järjestää 16.3. oman vaalipaneelin eduskuntavaalien kynnyksellä, osallistuu 28.6. SuomiAreenaan ja valmistelee osaltaan vuoden 2024 Maaseutuparlamenttia. Foorumi järjestää sisäisiä tapaamisia ja muita tapahtumia, kouluttaa, viestii sekä vaikuttaa verkostoissa ja verkostona. 

Tavoitteena tukea ja vahvistaa maaseudun toimijuutta

Perustamisvaiheen keskusteluissa esille nousi monta syytä, miksi juuri nyt on oikea hetki toimia. Energia- ja ruokamurros sekä epävarmuuden lisääntyminen korostavat uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä, ja ne ovat kaikki maaseudulla. Jos maaseudun toimijat näkevät tähän liittyvät mahdollisuudet, ovat riittävän aloitteellisia ja heillä on riittävät toimintamahdollisuudet, koko Suomen hyvinvointi voi parantua. Maaseudun monilukuiset toimijat ovat kuitenkin hajallaan ja vailla foorumia yhteiseen näkemyksen muodostamiseen ja vaikuttamiseen.

– Perustajajäsenet toivoivat foorumilta tajunnanlaajennusta, uskonvahvistusta ja vaikuttamista, kertaa Tuomas Kuhmonen. Maaseutua koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun kaivataan uusia ääniä ja näkökulmia, ja niitä tällaisessa verkostossa riittää esille tuotavaksi. Kuhmosen mielestä maaseudun toimijat voisivat toimia peileinä toisilleen, kirittää toisiaan ja löytää paljonkin uusia yhteisen tekemisen paikkoja. 

Päivi Nerg pitää tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä omasta työstä ja maaseudusta tärkeänä.

– Jos tulevaisuuteen ei uskota, ei tehdä myöskään tulevaisuusinvestointeja. Ja ilman niitä tulevaisuutta ei synny. Tarvitaan näkyväksi tekemistä, mutta myös uudenlaisia kannusteita. Maaseudulla pitää olla sananvaltaa ja päätösvaltaa omissa asioissaan, toivoo Päivi Nerg.

– Laajassa verkostossa on valtavasti tietoa, kokemusta ja toimijoita, joilta voimme ammentaa ja joita voimme ruokkia uudella tiedolla. Verkostossa on mukana tutkijoita, neuvojia, kehittäjiä, edunvalvojia, viestijöitä ja monenmoisia muita osaajia. Yhdessä olemme enemmän, pohtii Aleksi Koivisto.

Lisätietoja:

Tuomas Kuhmonen, tuomas.kuhmonen@utu.fi, 050 5911959

Päivi Nerg, paivi.nerg@mtk.fi, 040 8429810

Aleksi Koivisto, aleksi.koivisto@suomenkylat.fi, 040 5091365