Ajankohtaista

Suomen Kylät palkitsi ansioituneita henkilöitä ja kyliä Maaseutuparlamentissa Nurmeksessa

Uutiset

Suomen Kylät ry on valinnut Vuoden Paikallistoimijaksi Leena Borgin Kouvolan Siikavasta, Kymenlaaksosta. Borg on todellinen kylätoiminnan tiennäyttäjä, verkostoituja, innostuja ja innostaja, jonka sydän sykkii niin omalle kylälle kuin hänen koko maakunnalleenkin. Kylätoimijat ympäri Suomen tuntevat Borgin persoonan ja hänen lukuisat tarinansa. Borg on yhdistysaktiivi, joka on toiminut kyläyhdistyksensä lisäksi monissa muissakin yhdistyksissä, hän on ollut mukana Valtakunnan virallisten kylähullujen killan toiminnassa ja hänellä on monen kymmenen vuoden kokemus Leader-toiminnasta. Borg on ollut levittämässä sitkeää periksiantamattomuuden asennetta ja rohkeutta tarttua kipeiksikin koettuihin asioihin kylätoiminnan ja maaseudun elävöittämisen puolesta.

Vuoden Nuori Paikallistoimija on Saija Fingerroos Siikajoen Paavolasta, Pohjois-Pohjanmaalta. Fingerroos on mahtava esimerkki kotiseuturakkaudesta. Hän on pysynyt edelleen aktiivisena kehittäjänä omalla kotiseudullaan, vaikka opinnot ovat vieneet muualle. Hän on kyläaktiivi paikallisesti kyläyhdistyksen hallituksessa ja alueen metsästysseurassa, sekä vaikuttaa laajemmin Leader-toiminnassa Leader Nouseva Rannikkoseutu ry:ssä hallituksen varajäsenenä sekä nuorisotyöryhmän jäsenenä. Fingerroos inspiroi muitakin nuoria lähtemään mukaan vaikuttamaan nuorten asioissa. Hän on aktiivisesti mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia ja tempauksia Paavolan kylällä, joista yhtenä esimerkkinä on vuoden 2021 Kynttilämielenosoitus Paavolan koulun säilyttämisen puolesta. Fingerroos on kiinnostunut maaseudun nuorten tilanteesta ja heidän tukemisestaan myös laajemmalti. Hän tekee parhaillaan sosiaalityön pro-gradu tutkielmaa, jonka aiheena on maaseudun nuorten sosiaaliset suhteet ja voimavarat. Kyselyllä halutaan selvittää, miten maaseudulla asuvia nuoria voidaan tukea paremmin muuttuvassa maailmassa ja millaisia ajatuksia heillä on tulevaisuudestaan.

Vuoden Nuori Paikallistoimija kunniamaininta luovutettiin Onni Pikkaraiselle Otanmäeltä Kajaanista, Kainuusta. Pikkarainen on esimerkillinen vastuunkantaja. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on ansioluettelo täynnä pieniä ja suuria vastuutehtäviä. Oman kylän kyläyhdistyksen hallituksen jäsenyyden lisäksi hän toimii Kajaanin kaupungin Nuvan varapuheenjohtajana ja tiedotusvastaavana, sekä Nuva-edustajana Vuolijoen aluelautakunnassa. Hän vaikuttaa myös Vesaisten Keskusliiton nuorisotoimikunnassa ja ohjaa Kajaanin seurakunnassa kerhoja Otanmäessä ja Vuolijoella. Pikkaraisesta huokuu intohimo ja kiinnostus vaikuttamiseen ja vastuunkantoon, sekä nuorten puolesta puhumiseen.

Vuoden 2024 Leader-Kylähankkeeksi valittiin Kerkolle Kylään -hanke. Kerkonkoskella, Pohjois-Savossa, toteutetun hankkeen aikana on tehty ahkeraa viestintätyötä sosiaalisen median avulla, ja näyttävät verkkosivut on luotu palvelemaan kyläläisiä ja matkailijoita. Kylälle on tehty oma esite ja tarinallinen video. Kerkolle kylään -hankkeen myötä kylän yhteisöllisyys on entisestään lisääntynyt ja kyläyhdistyksen toimintaan on saatu mukaan uusia vapaaehtoisia sekä yrittäjiä. Tapahtumilla ja aktiivisella näkyvyydellä on ollut suuri rooli toimintaan sitouttamisessa. Hankkeen aikana syntyi myös useita uusia tapahtumia, näistä hyviä esimerkkejä ovat mm. Saunamaraton, Kerkonkosken Venetsialaiset sekä Kerkon Iltapilkki.

Kyläkoulun säilyminen on yksi tärkeimpiä tavoitteita, ja hankkeessa koulun kehittämisen eteen on tehty kehittämistyötä ja markkinointia. Hankkeen työ on kantanut hedelmää, ja kylä on tullut erilaisten tapahtumien myötä näkyväksi koko Pohjois-Savon alueella.

Hankkeen toteuttajana oli Kerkonkosken Ketterä ry ja rahoittaja Kehittämisyhdistys Mansikka ry.Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 40 000 euroa, joista tuen osuus 36 000 euroa ja yksityisen rahoituksen osuus 4 000 euroa.

Suomen Kylät ry on valinnut vuoden maaseutukasvoksi Kansallisteatterin näyttelijä Juha Variksen. Tunnustus julkistettiin jo aiemmin kesällä Löytänän kesäteatterissa Suutari Vilihunen -näytelmän ensi-illassa 28. kesäkuuta. Varis on monipaikkainen paikalliskehittäjä, joka asuu sekä Helsingissä että Löytänän kylällä Viitasaarella Keski-Suomessa. Varis on perustanut Löytänän kesäteatterin ja herättänyt uudelleen henkiin Löytänän kyläyhdistyksen. Menestyksekkäästi jo kolmena kesänä pyörinyt kesäteatteri on rakennettu kokonaan pienen kylän talkoovoimin.  Varis on näyttänyt omalla esimerkillään, että monipaikkaisuus on oikeasti mahdollista toteuttaa, Maaseutukasvo-tunnustus myönnetään henkilölle, joka on esimerkillisellä tavalla tuonut maaseutua myönteisesti esiin julkisuudessa. 

Suomen Vuoden Kylä 2024 ja kunniamaininnan saajat on niin ikään julkistettu jo keväällä ja palkittiin nyt Maaseutuparlamentissa.

Suomen Vuoden Kyläksi 2024 valittiin Kiteellä, Pohjois-Karjalassa sijaitseva 600 asukkaan Puhos. Puhoksessa on viimeisen kolmen vuoden aikana saatu aikaan merkittävä muutos kylän vireydessä ja yhteisöllisyydessä. Keskeinen rooli tämän muutoksen toteuttamisessa on ollut keväällä 2021 perustetulla Puhoksen kehittämisyhdistys ry:llä, joka otti vastuulleen kylän kehittämisen koordinoimisen ja lähti määrätietoisesti taittamaan alueella käynnistynyttä näivettymis- ja taantumiskehitystä positiivisempaan suuntaan. Kehittämisyhdistyksen toimesta Puhoksen kylää on kehitetty lyhyessä ajassa paljon. Positiivisesta hulluttelusta kertoo muun muassa, että kylällä rikottiin ennätyksiä ja ajettiin maailman suurimmalla jääpossujunalla.

–  Suomen Vuoden Kylä -valintaraati oli vaikuttunut kylän ja kaupungin esimerkillisestä yhteistyöstä. Kylän suunnitelmia ei vastusteta, vaan aletaan yhdessä miettimään yhteistyömahdollisuuksia. Haasteista huolimatta kylä on pystytty pitämään elinvoimaisena, ja kyläkoulun ja päiväkodin säilyttämisen merkitys on hyvä esimerkki muille, toteaa Suomen Vuoden Kylä -raadin ja Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Arto Pirttilahti.

Suomen Vuoden Kylä -kilpailussa kunniamaininnan saivat Pohjois-Savossa Rautalammilla sijaitseva Kerkonkosken kylä ja Pirkanmaalla Ruovedellä sijaitseva Visuveden kylä.

Kerkonkoski on 500 asukkaan kylä, jossa ymmärretään, että palvelut eivät ole pienessä kylässä itsestäänselvyys. Olemassa olevat palveluja on pyritty pitämään elossa yhteistyöllä ja järjestämällä tapahtumia, kehittämisiltoja ja virikkeitä. Näin kylä on pysynyt elävänä, ja samalla lisätty myös asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kotiseutuylpeyttä. Kerkonkoski näkyy mediassa ja Kerkolle kylään -hankkeella on tehostettu markkinointia ja viestintää.

Visuvesi on 430 asukkaan kylä Ruovedellä, Pirkanmaalla. Visuvedellä on aktiivista yhteisöllistä kylätoimintaa, tapahtumia ja näkyviä tekoja. Kylällä on Leader-hankkeella kunnostettu kylän keskellä oleva ryteikkö viihtyisäksi oleskelu- ja tapahtuma-alueeksi lapsille ja aikuisille. Visuveden Nuorisoseurantaloa on myös kunnostettu talkoilla ja se onkin kylän toimintojen keskus. Visuvedellä on aktiivista ja yhteisöllistä toimintaa ja monenlaisia tapahtumia. Valintaraati nosti erityisesti esiin yritysten kanssa tehdyn yhteistyön.

Suomen Kylät onnittelee kaikkia palkittuja ja kiittää heitä merkittävästä työstä maaseudun ja paikallis- ja kylätoiminnan kehittämiseksi.