Ajankohtaista

Suomen Kylät ry:n viestintäpäälliköksi Timo Metsäjoki

Uutiset

Suomen Kylät ry:n hallitus valitsi 3.10. kokouksessaan järjestön uudeksi viestintäpäälliköksi pitkän linjan viestinnän ammattilaisen Timo Metsäjoen (TaM, restonomi). Metsäjoki aloittaa työt Suomen Kylissä 4. marraskuuta. Loppukesän rekrytoinneista viestintäpäällikön paikka oli hyvin haluttu, sillä tehtävään haki yhteensä 152 hakijaa.

Rovaniemeläistynyt Metsäjoki on Eurajoelta maailmalle ponnistanut journalisti, mediataiteilija ja dokumentaristi, joka katsoo maailmaa optimistisin silmin. Maaseutu ja kylät ovat Metsäjoelle rakkaita, ja hän on työuransa aikana ammentanut niistä inspiraatiota sekä nostanut niitä isosti esiin. Metsäjoki on työskennellyt ennen Suomen kylille siirtymistään mm. Ylellä sekä tuottajana kulttuurin kentällä.  

– Odotan innolla pääseväni yhdessä lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa tekemään tavoittavaa ja myös rouheaa viestintää. Elämä kylissä ja maaseudulla on rikasta ja antoisaa, ja tätä viestiä haluan olla myös kertomassa, Metsäjoki sanoo.

Maaseudun asioiden lisäksi Metsäjoki muistuttaa, että citymaalaiset, asukasyhdistykset ja kaupunkien sisällä olevat kylät kuuluvat yhtä lailla Suomen kylien alle.

– Suomen Kylät ry:n toiminta on niin monitasoista ja laajaa, joka tekee siitä samalla erittäin mielenkiintoista, mutta myös haastavaa. Tykkään kuitenkin haasteiden sijaan nähdä aina mahdollisuuksia, joten huoli pois, Metsäjoki kiteyttää.

Viestintää ja tapahtumia ympäri Suomen

Metsäjoki on urallaan ollut mukana Leader-rahoitusta saaneissa hankkeissa ja Nuorisoseurojen puolella. Tapahtumatuotantojen saralla Metsäjoki on kokenut kehäkettu, sillä hän tuottaa Raumalla Blue Sea Film Festivalia sekä Pellon Veistofästejä.

– Ajattelen laajasta työtaustastani ja kokemuksestani olevan tässä työssä valtavasti hyötyä.

Metsäjoki odottaa pääsevänsä kohtaamaan ihmisiä mitä erilaisissa tilanteissa ja paikoissa.

Suomen Kylien puheenjohtaja Arto Pirttilahti sanoo, että on erinomaista saada Timo viestintäalan moniosaaja Suomen Kylien tiimiin.

– Timon taidoilla pysymme hyvin viestinnässä mukana, jopa muutaman askeleen edellä, Pirttilahti vakuuttaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Arto Pirttilahti
puheenjohtaja, Suomen Kylät ry
arto.pirttilahti@suomenkylat.fi
040 686 2604