Ajankohtaista

Suomen Vuoden Kylä on 190 asukkaan Koittilan seutu Etelä-Savossa – Kylän oma pubi pyörii talkoovoimin

Uutiset

Suomen Vuoden Kylä 2023 ja kunniamaininnan saajat on valittu ja valtakunnallisen tunnustuksen saa Kangasniemen kunnan pohjoisilla kylillä sijaitseva Koittilan seutu.

Koittila on pieni, mutta sisukas kylä, sillä asukkaita on vain 190. Pienestä asukasluvusta huolimatta kylältä löytyy 30 oppilaan kyläkoulu, joka tarjoaa lähikoulun kaikkien pohjoisten kylien lapsille.

Koittilassa satsataan kohtaamisiin. Talvisin kohtaamispaikkana on koululla pidettävä kyläkahvila. Kesäisin kyläseuran ylläpitämä uimaranta sekä talkoilla pyörivä Passari-nimeä kantavaa aito kyläpubi. Pubia on pidetty auki kesäisin jo 27 vuoden ajan perjantaisin ja lauantaisin. Pubin tiskin takana on nähty vuosikymmenten aikana lukemattomia kyläläisiä talkoohommissa. Pubin tuotto käytetään kaikki kylän hyväksi. Kylällä on myös panostettu retkeilyn ja liikkumisen mahdollistamiseen retkipaikkojen ja maineikkaiden hiihtoreittien ylläpidolla. Kesäisin kylällä järjestetään muun muassa kotiseutupyöräretkiä.

Koittilan kylän kehittäminen on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Pienessä kylässä on panostettu erityisesti kylämarkkinointiin ja tiedottamiseen. Kylä toteuttaa erinomaista sosiaalisen median markkinointia. Aktiivinen markkinointi on lisännyt alueen vetovoimaa. Markkinoidut tapahtumat eivät aina ole isoja, mutta kyläläisten mielestä on tärkeintä viestiä ja kertoa, mitä kaikkea kylällä tapahtuu.

– Yhteistyöllä Suomen parhaaksi kyläksi! Suomen Vuoden Kylä -tunnustus on aivan mahtava juttu koko Koittilan seudulle! Valtakunnallinen tunnustus on koko Koittilan seudun kyläläisille ja vapaa-ajan asukkaille palkinto vuosikymmenten uurastuksesta ja kylän parhaaksi tekemästä työstä. Monipuolinen kylätoiminta ympäri vuoden on pitänyt ihmiset aktiivisina ja onnistumiset ovat innostaneet jatkamaan mm. talkootoimintaa. Tämän mahtavan tunnustuksen myötä on kyllä hienoa jatkaa kylän kehittämistä ja asumista kylällä, hehkuttaa Koittilan seudun kyläseuran puheenjohtaja Ari Viljakainen.

Kylän yhteiset tapahtumat ja talkoot keräävät seudun ihmisiä yhteen ja luovat samalla yhteisöllisyyttä. Kyläläiset ovat aktiivisia ideoimaan uutta ja myös toteuttamaan ideoita yhdessä. Noin 250 mökin Koittilassa on noin 500 vapaa-ajanasukasta. Mökkeilijät ovat tärkeä osa kyläyhteisöä ja vapaa-ajanasukkaita näkee usein talkoissa ja kylän kehittämisessä.

– Koittila on hyvä esimerkki väkimäärältään pienestä, mutta merkitykseltään suuresta kylästä. Uskon, että vuoden kylä toimii innostajana ja esimerkkinä monille muille pienille kylille. Tänä päivänä toimiva kyläyhteisö syntyy vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden yhteisin ponnistuksin, kuvailee Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Jari Koskinen.

Kylällä toiminnassa oleva kyläkoulu ja alle kouluikäisten ryhmähoito ovat kylän ehdottomia helmiä. Koulu on monien tapahtumien keskipiste ja erittäin tärkeä kiintopiste kylälle. Oma koulu on palvelu koko alueen kaikille asukkaille. Kylälle on muuttanut kiitettävästi uusia asukkaita ja myyntiin tulevat paikat menevät nopeasti kaupaksi. Yksi syy uusien asukkaiden saamiseen on kylän positiivinen asenne ja kyläkoulu.

Kilpailun kunniamaininnat Keski-Suomeen Suinulan kylälle ja Kymenlaaksoon Sippolan kylälle

Suomen Vuoden Kylä -valintaraati jakoi kaksi kunniamainintaa erittäin ansioituneille kylille. Kunniamaininnan sai Keski-Suomessa Jämsässä sijaitseva Suinulan kylä.

Suinula on vireä, toimintakykyinen ja yhteisöllinen 200 asukkaan kylä, vaikka kyläkoulu ja monet muut palvelut ovatkin lakkautettu. Suinulassa on toteutettu useita Leader-rahoitteisia hankkeita ja kylällä ylläpidetään ja jatkuvasti kehitetään kolmea merkittävää harrastuskokoontumistilaa: kylätaloa, nuorisoseurantaloa sekä Suinutupaa. Valintaraati huomioi, että Suinulassa nousee esiin talkoo- ja yhteishenki. Suinulassa katsotaan tulevaisuuteen ja pientä kylää kehitetään suunnitelmallisesti.

– Olemme todella iloisia, että vuosien työ Suinulan kylän vireänä pitämiseksi on saanut tällaisen kunniamaininnan. Usein kyläkoulun lakkauttaminen saa kylän hiljenemään, mutta Suinulassa päätettiin 2006, ettei näin saa käydä. Ja sinnikkäästi olemme koko ajan pitäneet kylää elinvoimaisena, saaneet uusia asukkaita ja uutta toimintaa olemme viritelleet kyläläisten toiveiden mukaisesti. Kylätoiminta on tällaista maratonjuoksua, nyt olemme näköjään saavuttaneet yhden upean etapin, joka tuntuu todella hienolta, mutta matka jatkuu edelleen sinnikkäästi eteenpäin. Kylämme suuri vahvuus piilee sloganissamme: Kylä tehdään yhdessä, kommentoi Suinulan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Riitta Laukkarinen.

Kunniamaininnan sai lisäksi Kymenlaaksossa Kouvolassa sijaitseva Sippolan kylä.

Sippola on noin 740 asukkaan elinvoimainen ja palveleva kylä. Kyläläiset ovat talkootyöllä ja Leader-hankkeilla kunnostaneet mm. vanhan koulun kylätaloksi, uimapaikan laiturin sekä kylätorialueen ja siellä sijaitsevan kahvilarakennus Osuman. Valintaraati toteaa, että Sippola on aktiivinen kylä, joka kehittää, osallistuu ja vaikuttaa tavoitteena viihtyisä ja elinvoimainen kylä palveluineen. Sippolassa huolehditaan toinen toisista. Asukkaat kokevat Sippolan turvalliseksi asua. Sippolassa on pitkät perinteet yhdistystoiminnassa sekä monenlaisten tapahtumien järjestämisessä.

– Valtakunnallinen tunnustus tuntuu todella hienolta, koska kylän elinvoimaisuuden ja kyläläisten viihtyvyyden eteen on tehty vuosien ajan määrätietoisesti töitä. Tästä työstä kiitos kuuluu kyläyhdistyksen lisäksi kaikille sippolalaisille, vapaaehtoisille, talkoolaisille, yhdistystoimijoille, paikallisille

yrittäjille sekä yhteistyökumppaneille. Yhdessä teemme jatkossakin entistä paremman kylän meille kaikille, muotoilee kyläaktiivi Minna Mänttäri.

Mikä Suomen Vuoden Kylä?

Suomen Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä.

Suomen Vuoden Kylän valinnassa painotetaan kylien kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Erityisesti otetaan huomioon kylän kehittäminen laaja-alaisesti, miten on järjestetty kunnan ja kylän välinen suhde, lähipalvelujen tuotteistaminen ja uudelleen järjestäminen, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen sekä elinkeinojen edistäminen.

Suomen Vuoden Kylä valitaan edellisen vuoden maakunnallisten vuoden kylien joukosta. Suomen Vuoden Kylä on valittu vuodesta 1985.

Valintaraadin kokoonpano:

Jari Koskinen, Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja

Essi Tuomioja, kylänuori, Suomen Kylien nuorisojaoston edustaja

Henrik Wickström, asiantuntija, Suomen Yrittäjät ry

Anniina Jalkanen, Vuoden maaseutukasvo 2022, maallemuuttaja ja viestintäyrittäjä

Vesa Hihnala, Rautio kylä, Suomen Vuoden Kylän 2022 edustaja

Marianne Selkäinaho, maaseutuylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Jari Koskinen
valintaraadin puheenjohtaja ja Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja
jari.koskinen@suomenkylat.fi
044 9764 225

Aleksi Koivisto
toiminnanjohtaja Suomen Kylät ry
aleksi.koivisto@suomenkylat.fi
040 509 1365

Anssi Ketonen
Viestintäpäällikkö Suomen Kylät ry
anssi.ketonen@suomenkylat.fi
045 249 1162