Ajankohtaista

TIEDOTE Suosi paikallista etenkin vaikeina aikoina

Uutiset

TIEDOTE 24.3.2020 Suomen Kylät ry

 

Suosi paikallista etenkin vaikeina aikoina

Suomen Kylät ry on huolissaan kylien ja korttelien pienyrittäjistä, palveluita tuottavista yhdistyksistä ja työpaikoista talouden äkkipysähdyksen takia. Esimerkiksi maamme elinkeinoista viime vuosina nopeimmin kasvanut matkailuala on nopeiden tukitoimien tarpeessa. Hämeenkyröläisen kasvisravintola Frantsilan Kehäkukan asiakkaista ja liikevaihdosta on viikon aikana kadonnut yli puolet.

— Muistan vielä hyvin 1990-luvun laman jäljet. Ne pitäisi nyt välttää, tai jälkitaudeista voi tulla pahemmat kuin itse taudista, toteaa yrittäjä Olli Ahonen.

Leader-tuetun kasvuyrityksen pöydissä on nyt tilaa. Yrityksessä on otettu käyttöön kaikki mahdolliset varotoimet käsidesistä kahvojen ja aterimien desinfiointiin sekä henkilöstön nuhaisuuden nollatoleranssiin. Alkamassa on myös annosten kotiinkuljetus.

— Pelko on pahinta myrkkyä bisnekselle ja sitä on nyt onnistuttu kylvämään kiitettävästi, jatkaa Ahonen. Ymmärrän että pitää mennä terveys edellä ja että epidemiahuippu on vasta edessä, mutta kyllä ihmisten pitää voida syödä kriisissäkin, sanoo Ahonen

Valtiovallalta Ahonen odottaa vahvoja toimia yritysten ahdingon helpottamiseksi. Yhtäkään normaaliolojen elinvoimaista yritystä ei saa kriisin johdosta päästää konkurssiin.

— Maamme yrityksistä yli 90 prosenttia on alle 10 työpaikan mikroyrityksiä ja niissä on puolet maamme yritystyöpaikoista, muistuttaa Ahonen.

Suomen 54 Leader-kehittämisyhdistyksen kautta on vuosina 2015-20 käynnistetty mikro- ja pienyritysten kehittämishankkeita satojen miljoonien eurojen arvosta, josta julkisen tuen osuus on noin kolmannes ja yrittäjien osuus kaksi kolmannesta. Tätä mittavaa kehittämispanosta ja syntyneitä tuhansia uusia yrityksiä ja työpaikkoja ei saa päästää valumaan hukkaan.

 

 

Suomen Kylät ry

 

 

Kuvassa Kehäkukan henkilöstö.
Kuvassa Frantsilan Kehäkukka, joka on yksi Hämeenkyrön suosituimmista matkailukohteista. Frantsilan Kehäkukka on kahvila, kasvisravintola ja Frantsilan Luomuyrttitilan tuotteiden myymälä ja verkkokauppa.