Ajankohtaista

Rohkea ja ennakkoluuloton Luoma-aho ei putoa kehityksen kelkasta

Uutiset

Mikä tekee kylästä vetovoimaisen? Tärkeitä tekijöitä on monta: työpaikat, palvelut, tapahtumat, vaikuttamismahdollisuudet. Luoma-ahon kylässä on näitä kaikkia, ja sen vuoksi se onkin valittu maakunnalliseksi vuoden kyläksi Etelä-Pohjanmaalla. Kylä on mukana tavoittelemassa myös valtakunnallista Vuoden kylä -titteliä.

Valttikortteina työpaikat ja lähikoulu

Luoma-aholla on oivallettu, että maaseutukylällä on muitakin vaihtoehtoja kuin maatalouselinkeinon harjoittaminen tai nukkumalähiöksi muuttuminen. Luoma-aho on eläväinen ja monipuolinen kylä, jossa on varsin poikkeuksellinen elinkeinorakenne. Kylän keskustassa sijaitsee suuri teollisuusalue, jossa toimii pääasiassa terästeollisuuteen keskittyviä yrityksiä. Näiden lisäksi Luoma-aholla on runsaasti erilaisia palvelualan yrityksiä, kuten leipomo ja kyläkauppa. Työpaikkoja on jopa reilusti enemmän kuin kylässä asukkaita, ja esimerkiksi kylän nuorten on halutessaan mahdollista työllistyä omalle kylälle.

Kaupunki järjestää opetuksen, ja kyläyhdistys ja yritykset huolehtivat koulun kunnossapidosta.

Työpaikat houkuttelevat Luoma-aholle uusia asukkaita, kuten myös kyläkoulu, joka selvisi lakkauttamisuhan alta kyläläisten työpanoksen ja kylän ja Alajärven kaupungin yhteisen palvelutuottajasopimuksen ansiosta. Palvelutuottajasopimuksessa koulun ylläpitoon liittyvät vastuualueet on jaettu kaupungin, kyläyhdistyksen ja muutamien kylän yritysten kesken. Kaupunki järjestää opetuksen, ja kyläyhdistys ja yritykset huolehtivat koulun kunnossapidosta. Kylässä toimii myös päiväkoti ja 4H-kerho, ja lapsille järjestetään leirejä ja tapahtumia resurssien mukaan. Lasten ääni on huomioitu myös kyläsuunnitelmassa, jonka laatimiseen koululaiset ja päiväkodin lapset ovat osallistuneet.

Palvelutuottajasopimusta jatkojalostettiin muutama vuosi sitten toteutetussa Monipalvelukeskus-hankkeessa, jossa Luoma-aho toimi pilottikylänä. Alajärven kaupungin ja La Alucenterin kanssa toteutetussa hankkeessa kehiteltiin kyläkoululle uusia innovatiivisia rooleja, jotka vastaisivat kylän palveluntarpeeseen. Hankkeen tuloksena suunniteltiin piirustukset ja kustannuslaskelmat monipalvelukeskuksesta, joita ei kuitenkaan lähdetty toistaiseksi viemään käytäntöön asti. Sen sijaan uuden kylätalon rakentaminen, joka sai sysäyksen hankkeessa nousseista tarpeista, aloitetaan kesällä 2019. Sieltä kyläläiset saavat kaipaamansa uudet harrastus- ja kokoontumistilat.

 

Suomi 100 -tapahtuma Luoma-ahon koululla.
Monipuolisia kehittämishankkeita ja kulttuuria

Luoma-aho on aina ollut ennakkoluuloton ja idearikas kylä, joka lähtee rohkeasti toteuttamaan uusia ideoita. Onpa kylä päässyt Guinnessin ennätysten kirjaankin, kun se järjesti vuonna 1998 Suomen ensimmäiset vesihiihtokilpailut. Nykyäänkin erilaisia tapahtumia järjestetään aktiivisesti, ja ne ovat osa kyläyhdistyksen suunnitelmaa kylän vetovoimaisuuden lisäämiseksi.

Luoma-aholla on järjestetty vuodesta 2013 lähtien valtakunnallista kyläelokuvafestivaalia. Tarkoitus on dokumentoida maaseudun ja kylien elämää, ja mukaan ovat tervetulleita niin ammattimaisemmat kuvaajat kuin harrastelijatkin. Festivaalilla on vuosittainen elokuvaan ja videoon tai kyliin ja maaseutuun liittyvä teema. Viime vuonna teemana oli tubettaminen, ja festivaaleilla oli vieraana ja tuomarina suosittu tubettaja Pinkku Pinsku. Kyläfestivaali palkittiin Ilkka-lehden kulttuuripalkinnolla vuonna 2015 ja Leader Aisapari ry:n myöntämällä Vuoden intoilu -palkinnolla vuonna 2016. Alla viime vuoden kilpailussa kunniamaininnan saanut elokuva, jonka takana ovat Luoma-ahon kylän seniorit.

 

 

Kylää kehitetään aktiivisesti erilaisten hankkeiden kautta. Kylä oli mukana muun muassa Luova lakeus -hankkeessa, jonka tarkoituksena oli lisätä kyläläisten osallisuutta ja vaikuttamista kyläyhteisön sisällä. Hankkeessa oli mukana useita kyliä erilaisin painopistein, ja Luoma-aholla lähdettiin toteuttamaan erilaisia kulttuuritapahtumia kyläläisten toiveiden mukaisesti. Hankkeiden avulla kylässä on myös saatu tehtyä erilaisia parannus- ja kunnostustöitä sekä kehitettyä palveluita.

Luoma-ahon kylä on erinomainen esimerkki pohjalaisiin liitetystä sinnikkyydestä, itseensäuskomisesta ja yrittäjyydestä. Kyläyhdistyksen aktiivisen kehittämisotteen ansiosta kylästä löytyy kaikki tarvittava elinvoimaisen ja kasvavan yhteisön ylläpitämiseen. Tätä julistaa myös kylän slogan: ”Meillä on. Ja mitä ei oo sitä ei tarvita.”

Luoma-ahon kotisivut

Vuoden kylä -kilpailu