Pasi Mäenpää
Suomen Kylät ry. – korttelijaoston puheenjohtaja, kaupunkisosiologian dosentti
Kolmisenkymmentä kylätaloaktiivia kokoontui viime syyskuun päiväksi Kirkkonummelle Luoman Ljusdalan kylätaloon vertailemaan kokemuksiaan, maalta ja kaupungista. Esillä olivat Luoman lisäksi Vihtijärven, Nuuksion ja Tapanilan toinen toistaan kauniimmat ja perinteikkäät talot.
Vinkkejä annettiin ja niitä saatiin. Maaseudun sivistysliitosta voi saada tukea, kunhan on jäsenyhdistys, esimerkiksi Helka ry:n kautta Helsingissä. Yhteistä resurssia voi löytää vaikka aikuisopistoista tai muiden paikallisten toimijoiden kanssa verkostoitumalla.
Kaupunkien asukasaktiiveja hämmästytti, että maalla jo muutaman sadan asukkaan väestöpohjalla voi hyvinkin pyörittää kylätaloa. Joskus perinteikäs talo vetää yhteisöä, toisinaan vasta yhteisö tekee talon.
Luovaa taloudenpitoa tarvitaan
Kylätalojen omistuksen, rahoituksen, vuokrien ja sääntelyn kuviot ovat usein kiemuraiset ja kietoutuvat yhteen. Luovuutta tarvitaan niin meno- kuin tulopuolellakin. Yleishyödyllinen yhdistys ei ole arvonlisäverovelvollinen yleishyödyllisestä toiminnasta, eikä siis joudu maksamaan arvonlisäveroa myymistään yleishyödylliseen toimintaan liittyvistä tuotteista tai palveluista, kunhan liiketoiminta jää alle 15 000 euron vuodessa.
Mutta raja ei ole ihan selvä vaan verohallinto harrastaa tulkintaa. Usein osa toiminnasta on alvillista, osa ei. Alvista voi tehdä myös vähennyksiä. Moni soveltaa myös periaatetta, että anteeksi saa helpommin kuin luvan. Verohallinnolla on kyllä nykyään hyvä maine neuvovana asiakaspalveluna. Lisäksi ei-yleishyödyllistä eli elinkeinotoimintaa voi harrastaa ilman alvia, kun se jää alle 10 000 euroon vuodessa.
Kaupungeissa paikallisia yhteistiloja on moneen lähtöön. Helsingin Käpylässä kylätaloaktiivit kokevat olevansa “piikki kaupungin lihassa koska otimme talon väkisin” ja kaupungin tekevän siksi kiusaa sisäilmaepäilyineen pikemmin kuin tukevan heitä. “Sama kiusa kyläkoulujen lakkauttamisesta maalla”, heille vastattiin.
Puutarhakulttuuria ja elämänjalotusta
Yhteisötiloista puhuttiin myös Uudenmaan liiton huhtikuussa järjestämässä Kansalaisyhteiskunta tilojen elävöittäjänä ja kunnostajana -tilaisuudessa. Siellä esillä oli, jälleen Vihtijärven upean talon lisäksi, muun muassa Helsingin ylpeys Annalan huvila. Sen osti Hyötykasviyhdistys vuonna 2017, kun oli ensin perustanut kiinteistöyhtiön rakennusta hoitamaan. Annalasta puuhataan puutarhakulttuurin valtakunnallista keskusta.
Yhteisötilaa voi siis syntyä myös jonkin yhteiskunnallista muutosta ajavan projektin kautta eikä paikalliset asukkaat edellä. Jalotus-yhteisö edistää “elämänjalotusta” eli ekologisesti kestävää elämäntapaa Keravan kartanolla. Annalan tapaan tähtäin on paikkaa isompi: tavoitteena on luoda maanlaajuinen verkosto vastaavia yhteisöjä tiloineen.
Helsingissä on osallistuvan budjetoinnin hankkeella tehty opaskirja historiallisten rakennusten pelastamiseksi kaupunkilaisten voimin. Varsinais-Suomen kylillä on vastaava opas kyläkoulujen ynnä muiden julkisten tilojen uusiokäytöksi yhteisötiloina.
Yhdessä mutta erikseen
Isoissa kaupungeissa yhteisötilan tarve voi olla ihan samanlainen kuin maaseutukylissä, mutta omia piirteitäkin on. Palvellakseen paikallisyhteisöjä talon tai tilan pitäisi löytyä joka kaupunginosasta.
Nuoret, vammaiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ainakin kaipaavat omia tilojaan. Sen ei kuitenkaan tarvitse aina tarkoittaa ikiomaa, vaikka jotenkin tilan täytyy tukea tunnetta, että tämä on vain meidän paikka ja meidän juttu. Joskus kokemus osallisuudesta yhteiskuntaan löytyy siitä, että saa olla hyväksytysti erillään muista.
Hampurissa kaupunki tukee paikallisia osuuskuntia, jotka remontoivat vanhoja taloja asumiseen ja avaavat kivijalkaan yhteistiloja koko korttelin käyttöön. Vantaan Myyrmäessä pyöritettiin Myyräncolo-kulttuurikeskusta osuuskuntavoimin viisi vuotta, mutta kahnaus tapahtumatuesta kaupungin kanssa johti ongelmiin.
Kyllä yhteisöt osaavat
Vantaalla asukastiloja halutaan kehittää osana asuinalueiden eriytymisen vastustamista. Meidän hyvinvointivaltio-ajattelun läpitunkemat kaupunkimme voisivat oppia sekä maalta että maailmalta, miten osallisuusvastuuta voidaan jakaa ihmisten yhteisöille itselleen.
Tutkimushommissani Helsingin yliopistolla kehitin tilallisen osallisuuden indikaattorin osana kestävän kehityksen seurantatarpeita kaupungeissa. Sen ideana on mitata kaupunginosa- tai naapurustotasolla sitä, miten hyvin asukkailla on saatavilla yhteisessä käytössä olevia tiloja kirjastoista kerhohuoneisiin.
Lisätiedot:
Pasi Mäenpää
Suomen Kylät ry. – korttelijaoston puheenjohtaja,
kaupunkisosiologian dosentti
pasi.maenpaa@helsinki.fi