Suvi Louhelainen toiminnanjohtaja Suomen Kylät ry Kulttuuri kuuluu kaikille. Suomen maaseutumaisuus ja pitkät etäisyydet luovat vaikeuskerrointa kulttuurin ja taiteen saavutettavuuden, osallisuuden ja…
Pasi MäenpääSuomen Kylät ry. - korttelijaoston puheenjohtaja, kaupunkisosiologian dosentti Kolmisenkymmentä kylätaloaktiivia kokoontui viime syyskuun päiväksi Kirkkonummelle Luoman Ljusdalan kylätaloon vertailemaan…
Törmäsin mökkipaikkakunnallani Pälkäneellä jokunen vuosi sitten hauskankuuloiseen hankkeeseen nimeltä Liikuntakylä Luopioinen. Ajatuksena hankkeessa oli innostaa ihmisiä kokeilemaan erilaisia lajeja vuokrattavilla…
Kun kaupan hyllyt tyhjenevät – maaseutu pitää ruokahuollon pyörimässä, sillä pienet leipomot, tilateurastamot ja lähiruokatuottajat varmistavat, että laadukasta ruokaa on…
Jussi Saramon työhuonetta koristaa erikoinen seinäkello, jonka nopeaan lukemiseen tarvitaan hoksottimia. Kello nimittäin näyttää ajan matemaattisina laskutoimituksina. Se on osuva…
Merja Kyllönen istahtaa sohvalle avaraan aulatilaan haastattelua varten. Edellinen yö hänellä on mennyt pitkälti matkustamiseen. Kyllönen on lähtenyt kahden aikaan…
Elsi Kataisen työhuonetta Brysselissä koristaa kehystetty valokuva, johon on ikuistettu hänen poikansa omistaman tilan laidunmaa ja siellä täällä käyskentelevät lehmät.…
Oveen koputtaessa työhuoneen oven avaa entinen Ulkopoliittisen instituutin johtaja, ja nykyinen europarlamentaarikko, Mika Aaltola. Haastattelu pidetään normaalin Brysselin parlamentin sijaan…