Blogi I Pasi Mäenpää
Ilmastonmuutospolitiikka ja kaupungistuminen ovat kajonneet suomalaisille tärkeään luontosuhteeseen ja tulehduttaneet kaupunkien ja maaseudun asukkaiden välit. Uhkana on identiteetteihin pohjautuva kulttuurisota, joka estää pikemmin kuin edesauttaa sopeutumista ekologisiin reunaehtoihin.
Liikkuva elämä yhdistää ”maalaiset” ja ”kaupunkilaiset”
Olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä, ja todellisuudessa ”kaupunkilaisen” ja ”maalaisen” identiteetitkin häilyvät ja sekoittuvat. Sanat on pantava lainausmerkkeihin, koska monet suomalaisista kokevat olevansa molempia. Juuret, mökit, harrastukset ja lomat ovat maalla ja luonnossa. Työt, ihmissuhteet, arki ja viihde eletään enimmäkseen kaupungissa ja paikattomassa tietoverkossa, joka toimii kaikkialla.
Monipaikkainen ja liikkuva elämäntapa tarjoaa yhä useammalle mahdollisuuden elää vuodenaikoja tai kokonaisia elämänvaiheita eri miljöissä. Laaja halu pitää koko Suomi asuttuna kertonee tästä, ei pakkokaupungistumisen kurjuudesta.
Ilmastonmuutos muuttaa maaseudun ja kaupunkien suhdetta
Maaseutu ei enää elä vain alkutuotannosta, ja metsien omistus on siirtymässä kaupunkilaisten käsiin. Pysyvä fakta on, että kaupungit elävät maaseudun alkutuotannosta. Maaseutu puolestaan elää kaupunkien kulutuskysynnästä, oli se sitten kaupasta ostettua ruokaa tai teollisuuden jalostamaa puuta ja kaivannaisia.
Tämän riippuvuussuhteen ehdot ilmastonmuutoksen, monimuotoisuuden heikkenemisen ja luonnonvarojen rajallisuuden muodostama ekologinen kriisi muuttaa. Metsät eivät ole enää vain metsätalouden lähde vaan hiilinieluina ja -varastoina kriittinen tekijä ilmastopolitiikassa. Pelloille on käymässä samoin. Kaivosteollisuus törmää luontoarvojen korostumiseen, viimeistään matkailuelinkeinon välittäminä.
Millä ehdoilla peltoja viljellään ja ruokaa tuotetaan? Miten ”maalaisille” korvataan se, jos ja kun lihantuotannon vähentäminen heikentää maatalouden jalostusastetta? Millä tavoin peltoja hyödynnetään hiilivarastoina niin, että niiden viljely tuottaa lisäarvoa sekä tuottajalle että kuluttajalle? Miten metsänomistajat määrittelevät tavoitteensa puuntuotannon ja hiilivaraston suhteen, kun asiantuntija-arviotkin heittelevät?
Ruokajärjestelmä nostaa esiin erot ”maalaisten” ja ”kaupunkilaisten” luontosuhteessa
Maalla ollaan valveutuneempia ympäristöasioissa kuin kaupungeissa luullaan. Maanviljelijät haluavat ympäristötietoa mutta jäävät median varaan ja kokevat keskustelun syyllistävänä. Maalla ollaan monenlaisia ja erimielisiä niin kuin kaupungeissakin: on tehotuottajia ja on permaviljelijöitä.
Lihansyönti nousee tikunnokkaan suomalaisen tuottajan kannalta joskus epäreilustikin. Mutta jos kansalainen on vain kuluttajan asemassa, elämäntapamuutokset keskittyvät helpoimpiin kulutusvalintoihin. ”Maalaisista” se voi näyttää muotiposeeraukselta – ja joskus se sitä onkin. Maatalous ei kuitenkaan ole vain heidän elinkeinonsa vaan elämänalue, jolla myös ”kaupunkilaiset” kohtaavat ja kohtelevat luontoa.
”Kaupunkilaisille” luonnon kohtelu on monen välikäden takana, mikä voi antaa joko suloisen unohduksen tai turhautuneen ahdistuksen ja halun toimia. Kaupungeissa sympatisoidaan suomalaisia ruoantuottajia ja etsitään uusia keinoja osallistua ruokajärjestelmään tai toimia metsien hiilinielun puolesta. Keinojen pitäisi perustua tuottajien ja kuluttajien yhteistyöhön, ei vastakkainasetteluun. Näin toimivat jo lähiruokaa välittävät REKO-renkaat.
Miten ”kaupunkilaiset” saavat osallistua ruokajärjestelmään voidakseen kuluttajina toteuttaa ekologista kestävyyttä? Pelkkä valinta kaupan hyllyllä ei riitä. Tutkijoiden mukaan yritysten ja julkisen vallan tulisi tukea ja koordinoida kansalaistoimijoiden panosta systeemiseen muutokseen.
Tarvitaan laajaa kansalaiskeskustelua maaseudun ja kaupunkien suhteesta
Mitä keinoja ja kannustimia tarjotaan metsänomistajille, jotka haluavat omaksua hiilivarastoja kasvattavan metsätalouden? Metsänsä voi suojella mutta monen kukkarolle ja perinnäiselle metsäsuhteelle se on vierasta. Miten mökkiläiset saavat vaikuttaa turpeentuotantoon ja soiden ojituksiin ja ennallistuksiin?
”Maalaisten” täytyy laajentaa luontosuhdettaan hyödyntavoittelusta ymmärtämään osansa elonkehän ylläpitäjinä. ”Kaupunkilaisten” on vaihdettava oppimestarin rooli kannustajan rooliin, kun kyse on ”maalaisten” elinkeinoista ja elämäntavoista.
Vaadittava kestävyyskäänne on liian suuri ja nopea rakennettavaksi vain politiikan kentällä, joka pikemmin korostaa kuin miedontaa vastakkainasettelua. Muutoksen sosiaalinen oikeudenmukaisuus on tärkeää, mutta pelkällä jakopolitiikalla se ei ratkea.
Tarvitaan laajempi kansalaiskeskustelu maaseudun ja kaupunkien suhteesta sekä maailmassa että meissä itsessämme. Lopulta kyse on siitä, miten maailmanlaajuinen ja vaikeaselkoinen ongelma ratkaistaan ihmisten paikallisissa koetuissa todellisuuksissa. On luotava yhteinen ymmärrys ja uusi yhteiskuntasopimus siitä, miten ”kaupunkilaiset” hyödyntävät ”maalaisten” hallinnoimia luonnonvaroja.
Osallistu keskusteluun: Järjestämme Erätauko-keskustelun maaseudun ja kaupunkin suhteista 4.12. Helsingissä.
Pasi Mäenpää
Kirjoittaja on kaupunkisosiologian dosentti Helsingin yliopistossa ja Suomen Kylät ry:n korttelijaoston puheenjohtaja.