Ajankohtaista

Pääsinniemi-Lauhjoki kunnosti kylätalon, josta tuli palvelukeskus ja olohuone

Uutiset

Pienten kylien asukkaat joutuvat usein kulkemaan palvelujen perässä pitkiäkin matkoja. Pääsinniemi-Lauhjoki on kuitenkin onnistunut tuomaan palvelut kyläläisten luo, ja järjestää heille monenlaista ohjelmaa. Kahden kylän kombo on Päijät-Hämeen maakunnallinen vuoden kylä, jossa on upea remontoitu kylätalo, jonne palvelut ja muut toiminnot keskittyvät.

Remontti yhdisti

Kylätalona toimii 1930-luvulla rakennettu rukoushuone, joka rakennettiin alun perin suojeluskuntataloksi. Kyläyhdistys osti talon ränsistyneessä kunnossa, joten sinne tarvittiin perusteellinen remontti. Se toteutettiin talkoilla kylän 50 vakituisen talouden ja 200 kesäasukkaan voimin. Talkoissa kyläyhteisö hitsautui entistä paremmin yhteen, ja valmiista kylätalosta tuli suuri ylpeydenaihe.

Pääsinniemi-Lauhjoella toimii kyläyhdistyksen lisäksi kolme muuta aktiivista yhdistystä: Lauhjoen Martat, Pääsinniemen metsästysseura sekä Nuoramoisten osakaskunta. Yhdistykset toimivat yhteistyössä kylän asukkaiden hyväksi. Tärkeä yhteistyökumppani on myös Heinolan kaupunki. Kylätalolla on järjestetty muun muassa palvelupäiviä, jolloin kyläläiset ovat muun muassa saaneet influenssarokotuksia sekä päässeet terveydenhoitajan, hammashoitajan, parturin ja monen muun palveluntuottajan vastaanotolle. Palvelupäiviin on kuulunut myös Marttojen tekemä lounas sekä yhteistä tekemistä, kuten pelailua ja laulamista. Tällaiset päivät palvelevat erityisesti kylän eläkeläisväestöä. Tulevaisuuden toiveena olisi saada kaupungin palveluita kylälle enemmänkin, jotta eläkeläiset pääsisivät niiden pariin tutussa ympäristössä ja seurassa.

Remontoitu kylätalo.
Liikuntaa ja turvallisuutta

Pääsinniemi-Lauhjoki vuorottelee tapahtumien järjestämisen kanssa naapurikylien kanssa, jotta niihin riittäisi osallistujia. Pääsinniemi-Lauhjoki on panostanut erityisesti liikuntatapahtumiin. Kylätalon viereen on pystytetty lentopalloverkko, jossa pelaillaan useita kertoja viikossa. Talvisin järjestetään kilpahiihtoa ja mäenlaskua, syksyisin kuntoillaan juoksun, pyöräilyn ja kävelylenkkien merkeissä. Vuosittain järjestetään myös perinteiset kesäjuhlat sekä Kauneimmat Joululaulut.

Kylätalo on paitsi tapahtumien miljöö ja kyläläisten kohtaamispaikka, myös turvatalo. Sähkökatkoksiin on varauduttu aggregaatilla, ja talon porakaivosta saa myös vettä. Tarkoituksena on hankkia kylälle myös sydäniskuri, jotta sydänkohtauksen sattuessa ei oltaisi pelkästään kaukaa tulevan ambulanssin avun varassa. Kylällä on tehty turvallisuuskysely ja sen perusteella turvallisuussuunnitelma. Kyläläisten turvallisuus ja hyvinvointi ovat kaiken toiminnan keskiössä, ja Pääsinniemi-Lauhjoesta halutaan tehdä kylä, jossa on turvallista ja mukavaa asua.

Pääsinniemi-Lauhjoki voitti maakunnallisen Vuoden kylä -kilpailun uutteruutensa ja sinnikkyytensä ansiosta. Pienikin kyläyhteisö voi saada paljon aikaan, kun niin haluaa. Tulevaisuuteen suuntautunut kylä edustaa Päijät-Hämeen maakuntaa myös valtakunnallisessa Vuoden kylä -kilpailussa.

Pääsinniemi-Lauhjoki Facebookissa

Vuoden kylä -kilpailu