Ajankohtaista

Ryhmätyöllistämismalli toi Jongulle osaamista ja mainetta

Uutiset

Pienillä syrjäkylillä työpaikat voivat olla kiven alla. Samaan aikaan palvelujen puuttuminen voi saada ihmiset muuttamaan muualle, ja väki kylällä vähenee. Jongun kylässä Pohjois-Pohjanmaalla löydettiin ratkaisu kumpaankin ongelmaan ja lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla uuden ryhmätyöllistämismallin avulla. Muun muassa palkitun mallin ansiosta Jonku voitti viime vuonna myös Vuoden maakunnallinen kylä -kilpailun Pohjois-Pohjanmaalla.

Ryhmätyöllistämismallista hyötyvät kaikki

Jongulla työskentelee ryhmä kyläläisiä ja lähialueiden asukkaita, joiden työnantajana toimii Jongun alueen kyläyhdistys. Kyläyhdistys kartoittaa, minkälaisia palveluja kylällä tarvitaan, ja kyläläiset voivat itsekin tilata palveluita työllistetyiltä. Osa työskentelee muun muassa erilaisissa kunnostus- ja huoltotöissä, osa käy esimerkiksi auttamassa vanhuksia kotona. Jokainen työllistetty saa hyödyntää omaa osaamistaan monipuolisesti kyläyhteisön hyväksi. Julkisen liikenteen puuttuminen korvataan kimppakyydillä, joka mahdollistaa työssäkäynnin myös kauempaa, kuten noin 25 kilometrin päässä sijaitsevalta Pudasjärveltä.

Ryhmätyöllistämismallissa kaikki voittavat. Työllistetyt saavat työpaikan lisäksi vertaistukea toisistaan, ja työkyky paranee työyhteisön kannustuksen ansiosta. Kyläläisille työllistettyjen tuottamat palvelut ovat helposti saatavilla, ja niiden ansiosta moni iäkäs asukas voi asua kotikylässään pidempään. Kyläläiset maksavat palveluista Jongun alueen kyläyhdistykselle, joka käyttää rahat toimintakuluihinsa. Työllistyjen palkat tulevat Pudasjärven kaupungilta, Työ- ja elinkeinotoimistolta tai Kelasta.

Kehuttu malli syntyi Pudasjärven kaupungin Laavu-hankkeessa, jonka tavoitteena oli löytää uusia ratkaisuja työllisyyden parantamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn sekä kehittää kustannustehokas tapa palveluiden tuottamiseen kylissä. Malli voitti vuonna 2017 THL:n Sokra-hankkeen pitchauskilpailun. Sen palkintona oli videoproduktio, joka kuvattiin Jongun kylällä.

Kylätalolla tapahtumia ja virtuaalijumppaa

Entisestä kyläkoulusta kunnostettu kylätalo on sekä työllistettyjen tukikohta että koko kylän kohtaamispaikka. Kyläyhdistys järjestää kylätalolla erilaisia tapahtumia, joissa kyläläiset voivat tavata toisiaan, ja tiloja voi vuokrata myös omiin tilaisuuksiin. Myös monenlaista harrastus- ja virkistystoimintaa järjestetään kylätalolla yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa. Jonku on muun muassa pilottikylänä mukana Pudasjärven kaupungin Likiliikunta-hankkeessa, jossa tuotetaan ryhmäliikuntapalveluja etänä. Kaksisuuntaisen videoyhteyden avulla jonkulaiset voivat osallistua jumppatunnille omalla kylätalollaan ohjaajan vetäessä jumppaa Pudasjärvellä.

Vaikka Jonku on monessa mukana, kylältä puuttuu monia tärkeitä peruspalveluja. Kauppaa ei ole eikä myymäläautokaan kulje enää, ja kyläläiset harmittelevat pitkää kauppamatkaa. Kylätalolla onkin suunniteltu kokeiltavan kioskitoimintaa, jotta maitolitran takia ei tarvitsisi lähteä Pudasjärvelle asti. Kioski palvelisi myös Jongun lukuisia kesäasukkaita.

 

Jongulla järjestetään kyläläisten iloksi erilaisia tapahtumia.

Palvelujen puuttumisesta huolimatta Jonku houkuttelee myös uusia asukkaita. Kylässä on parempi syntyvyys kuin monessa pohjois- tai itäsuomalaisessa kunnassa, koska moni kylän nuorista jää asumaan kotiseudulleen. Syynä tähän on kyläyhdistyksen aktiivinen toiminta kylän kehittämiseksi, jonka vuoksi kylä on lähtenyt mukaan myös Laavu-hankkeeseen ja päässyt kokeilemaan ryhmätyöllistämismallia, jonka toimivuus taas on kasvattanut Jongun mainetta kylänä. Elokuussa selviää, niitetäänkö maineella menestystä myös valtakunnallisessa Vuoden kylä -kilpailussa.

Lue lisää:

Jongun alueen kyläyhdistyksen kotisivut

Vuoden kylä -kilpailu