Ajankohtaista

Kyläradioiden käyttöönotto helpottui

Blogi

Viestintä kansalaisten ja viranomaisten välillä perustuu ratkaisevalla tavalla matkapuhelinverkoille. Niiden toiminta puolestaan riippuu sähkön saannista ja palvelimien toimivuudesta. Mitä, jos kaikki ei syystä tai toisesta toimikaan? Viranomaisilla on erilaisia ratkaisuja oman toimintansa tukena kaikissa olosuhteissa. Selkeitä ja yhtenäisiä malleja ketjun varmistamiseksi perille paikalliseen yhteisöön ja kyliin myös häiriötilanteissa ei ole toistaiseksi luotu. Kyläradio on yksi ratkaisu turvan lisäämiseen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Se toimii varajärjestelmänä viestintään, vaikka sähköt olisivat poikki ja matkapuhelinverkot mykistyneet.

Suomen Kylien Kyläturvallisuus 2025 –hankkeessa on pilotoitu helppokäyttöiseen ja luotettavaan RHA68 teknologiaan perustuvaa mallia. Vanha koestettu teknologia otetaan tukemaan uuden teknologian haavoittuvuutta. Kyläradioasema koostuu radiolaitteesta, virtalähteestä (tarvittaessa varavoimalla) ja hyvin asennetusta antennista. Kyläläisten yhteysväline asemalle on RHA68 käsipuhelin (metsästysradio). Tavoitteena on kaluston käyttöönotto ja linkitys luontevaksi osaksi paikallisen yhteisön omaa toimintaa erilaisissa tapahtumissa, kesäpäivillä, yhteisissä tilaisuuksissa ja esim. osana Vapepan toimintaa. Samalla luodaan osaamista ja kykyä tukea kunnan ja viranomaisten tilannekuvan ylläpitoa myös häiriötilanteissa.

Kyläradioasemia on hankkeen pilottikohteina otettu käyttöön Etelä-Pohjanmaalla (Isokyrö/Lehmäjoki, Kauhava/Ruotsala, Kurikka/Luopa), Kanta-Hämeessä (Hausjärvi/Haminankylä), Keski-Pohjanmaalla (Kaustinen/Salonkylä), Lapissa (Posio/Perä-Posio), Pohjois-Savossa (Leppävirta/Soinilansalmi, Kuopio/Karttulan Syvänniemi), Satakunnassa (Rauma/Kodiksami), ja Varsinais-Suomessa (Laitila/Leinmäki, Loimaa/Alastaro, Pöytyä/Paimenenmäki). Näiden lisäksi on useita asemia vielä valmisteilla ja mallin käyttöönotto kiinnostaa myös kuntia. Leppävirran kunnantalon asema otetaan käyttöön 112-päivän yhteydessä ja asennusta valmistellaan myös mm. Hausjärvellä ja Kurikassa.

Kyläradion käytössä on tukeuduttu Vapepa-koordinaation hakemiin radiolupiin. Traficomin 13.1.2023 voimaantulleet päivitetyt radiotaajuusmääräykset helpottavat kyläradiomallin käyttöönottoa:

RHA68-radioille lisää uusia käyttömahdollisuuksia

RHA68-radioiden käyttömahdollisuuksia laajennetaan sallimalla työ- ja harrastuskäytön (RHA68) kanavilla 15, 16 ja 18-21 jatkossa myös kiinteästi asennetut tukiasemat. Tämä mahdollistaa RHA68-laitteiden monipuolisemman käytön muun muassa kyläradiotoiminnassa, jossa radiopuhelimia voidaan käyttää varaviestintäjärjestelmänä, mikäli muissa viestintäverkoissa on häiriöitä.

Lisää materiaalia ja ohjeita kyläradioista löytyy aiheesta kiinnostuneille pian Suomen Kylien verkkosivuilta kyläturvallisuus-teeman alta.

Teksti. Pekka Rintala, kuvat Anssi Ketonen