Ajankohtaista

Suomen Kylät pestasi maallemuuttoasiamiehen ja viestintäverkostokoordinaattorin

Uutiset

Suomen Kylät ry on palkannut kaksi uutta henkilöä kahteen uudenlaiseen työtehtävään. Järjestö haluaa panostaa maallemuuton näkyvyyteen, joten maallemuuttoasiamieheksi palkattiin Johanna Niilivuo. Niilivuon työtehtäviin kuuluu muun muassa maallemuuttokampanjointi ja tiedon välittäminen maallemuuttoa harkitseville. Maallemuuttoasiamiehen tehtävä herätti kiinnostusta, sillä työpaikkaa haki yhteensä 33 henkilöä.

Johanna Niilivuo on Suomen ensimmäinen maallemuuttoasiamies.

— Olen todella innoissani päästessäni aloittamaan maallemuuttoasiamiehen tehtävässä. On hienoa päästä työskentelemään maallemuuton edistämisen ja maaseudun elinvoimaisuuden vahvistamisen parissa. Lisääntynyt etätyö mahdollistaa entistä vapaammin asuinpaikan valitsemisen ja antaa varmasti monelle mahdollisuuden toteuttaa unelman maalle muutosta. Tilausta maallemuuttoasiamiehelle on nyt siis ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin ja toivon voivani olla avuksi niin kunta- ja kylätoimijoille kuin yksittäisille maalle muutosta tai citymaalaisuudesta haaveileville. Meillä on Suomi pullollaan upeita paikkoja ja hienoja kyliä, joissa kelpaa asua, Niilivuo hehkuttaa.

Suomen Kylät ry:n palkattiin maallemuuttoasiamiehen lisäksi viestintäverkostokoordinaattori Anuliina Frantti. Viestintäverkostokoordinaattorin tehtävänä on tukea laajaa paikallisverkostoa digitalisaation käyttöönotossa ja koulutuksessa. Tehtävänä on tarjota kyläyhdistyksille koulutusta arkea helpottavien digipalveluiden käytössä.

Suomen Kylien viestintäverkostokoordinaattori Anuliina Frantti

— Aktiivinen kyläyhdistystoiminta ja kyläyhteisöjen ammattimainen kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeää työtä pienten paikkakuntien ja väljempään asuttujen seutujen elinvoimaisuuden sekä nykyisten ja tulevien asukkaiden viihtyvyyden hyväksi. Viestinnän kautta tämä tehty työ tuodaan näkyväksi paikalliselta aina valtakunnalliselle tasolle asti, jolloin myös kylien tarinat pääsevät oikeuksiinsa! Oma ensisijainen tehtäväni Suomen Kylien viestintäverkostokoordinaattorina on palvella koko laajan kylätoimintaverkostomme jäseniä ja auttaa tekijöitämme ottamaan sujuvasti käyttöönsä näppärimmät digitaalisen viestinnän työkalut toimintansa tueksi. Lisäksi kehitämme Suomen Kylien omia sisäisiä viestintäkanavia. Etsimme yhdessä tapoja, joilla Suomen Kylät ry:n tiedotteet, koulutukset ja tapahtumat tavoittavat jatkossa entistäkin kattavammin koko kylätoimijakentän, Frantti sanoo.

Yhteystiedot:

Johanna Niilivuo
Maallemuuttoasiamies
johanna.niilivuo@suomenkylat.fi

Anuliina Frantti
Viestintäverkostokoordinaattori
anuliina.frantti@suomenkylat.fi