Ajankohtaista

Haussa Vuoden Leader-Kylähanke!

Uutiset

Tilaisuudet

Onko kylällänne toteutettu onnistunut Leader-rahoitteinen hanke?

Nyt valitaan Vuoden Leader-Kylähanke!

Vuoden Leader-kylähanke on valtakunnallinen tunnustus, joka jaetaan Leader-rahoitetulle hankkeelle, jolla on kehitetty kylää asukaslähtöisesti. Tunnustuksen tavoitteena on saada valtakunnallista näkyvyyttä kyliä kehittäville Leader-hankkeille. Kilpailuun ilmoitettuja hankkeita pyritään nostamaan esille viestinnällisesti esimerkiksi julkaisemalla Suomen Kylien kanavissa kylien itse tuottamia videoita. Näin saadaan näkyvyyttä kylille ja Leader-toiminnalle. Suomen Kylät jakaa tunnustuksen ensimmäistä kertaa vuonna 2022.

Haku on avoin ja kuka tahansa organisaatio tai henkilö voi ilmiantaa kylähankkeita. Hankkeen tulee olla päättynyt vuoden 2021 aikana. Sähköiset hakemukset jätetään 31.3.2022 mennessä tämän linkin kautta: https://forms.office.com/r/Lm8ACPgpZu.

Nimetty valintaraati tekee esityksen Suomen Kylät ry:n hallitukselle, joka nimeää Vuoden Leader-Kylähankeen kokouksessaan 5.5.2022. Palkitseminen suoritetaan Lokaali-tapahtumassa lauantain iltagaalassa 27.8.2022.

Lisätietoja:
Marianne Liitelä
järjestökoordinaattori
Suomen Kylät ry
marianne.liitela@suomenkylat.fi

 

 

Har det genomförts något framgångsrikt Leader-finansierat projekt i er by?

Nu utses Årets Leader-Byaprojekt!

Årets Leader-Byaprojekt är ett nationellt erkännande, som ges till ett Leader-finansierat projekt, vilket har utvecklat byn utgående från invånarnas behov. Syftet med erkännandet är att ge Leader-projekt som utvecklar byar nationell synlighet. För de projekt som lämnats in till tävlingen, är strävan att lyfta upp dem på ett kommunikativt sätt, till exempel genom att i Finlands Byars kanaler publicera videor som byarna själva producerat. På det här sättet får byarna och Leader-verksamheten synlighet.

Ansökan är öppen och vilken organisation eller person som helst kan nominera ett byaprojekt. Projektet ska vara genomfört under 2021. Elektroniska ansökningar lämnas in senast den 31 mars 2022 via denna länk: https://forms.office.com/r/Lm8ACPgpZu.

Den utvalda juryn lägger fram ett förslag till styrelsen för Finlands Byar rf, som utser Årets Leader-Byaprojekt vid sitt möte den 5 maj 2022. Premieringen äger rum vid Lokaali-evenemanget under lördagens kvällsgala den 27 augusti 2022.