Ajankohtaista

Nuorten kannanotto maaseuturahoituksen leikkauksiin

Uutiset

Kannanotot

Kannanotto 7.5.2024 Suomen Kylien Nuorisojaosto

Hallitusohjelmassa suunnitellut leikkaukset koskien maaseuturahoitusta, ovat nostaneet huolen myös vaikutuksista maaseudun nuoriin.

Kuten Suomen kylät ry:n Leader Työn kehittämispäällikkö Heli Walls blogissaan kertoo “Yritysten, yhdistysten ja asukkaiden aktiivisuudella on aikaansaatu 11 000 uutta työpaikkaa, käynnistetty 6 600 uutta yritystä, vedetty 6 300 km laajakaistaa ja tempaistu yli 3,4 miljoonaa talkootyötuntia yhteiseksi hyväksi. Kaikki tämä nyt vain viimeisimmältä ohjelmakaudelta 2014–2022.”

Leader työssä on vahvasti mukana nuoret muun muassa Nuoriso-Leader toiminnalla. Leikkaukset koskettavat myös tulevaisuuttamme eli alueidemme nuoria, tulevia yrittäjiä, yhteisöjen aktiivisia jäseniä. Leader-ryhmien nuorten hyväksi tekemä työ on elintärkeää. Siitä ei tule leikata. Kyliemme ja maaseutumme nuoret ansaitsevat mahdollisuudet kasvaa aktiivisissa kylissä, joissa on toimivat laajakaistat, aktiiviset kyläyhteisöt. Nuoret tarvitsevat monipuoliset taidot päästä mukaan elämään jatkossakin aktiivisella ja kasvavalla maaseudulla.

Pelkäämme leikkausten vähentävän esimerkiksi erittäin tärkeitä nuorten kesätyöpaikkoja ja harjoittelupaikkoja. Monen maaseudun nuoren ensi kosketukset työelämään ovatkin esimerkiksi kyläyhteisön talkootöissä tai vaikkapa oman kylän kesäkioskilla. Kasvaminen aktiivisella ja yritteliäällä maaseudulla ei ole paikka mistä leikata.

Suomen Kylät ry:n Nuorisojaosto