Ajankohtaista

Presidentti on noteerannut suomalaisen kylätoiminnan

Uutiset

Blogi

Kuvassa Sari Hihnala ja Vesa Hihnala. Kuva: Vesa Hihnalan oma albumi.

Presidentti on noteerannut suomalaisen kylätoiminnan

Suomen Vuoden Kylän Raution kyläyhdistyksen puheenjohtaja Vesa Hihnala kutsuttiin puolisoineen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle presidentinlinnaan. Suoraan kylätoimijoille osoitettua kutsua Linnan juhlille ei ole tullut yli kymmeneen vuoteen. Hihnala kertoo, että itse tilaisuus oli arvokas, mutta samalla juhlissa oli erittäin hyvä tunnelma. Ihmiset olivat hyvällä mielellä. Hihnala kertoo, että sai illan aikana vaihtaa ajatuksia myös muutamien päättäjien kanssa. Kutsun Hihnalat ottivat vastaan kiitollisina.

Se lämmittää mieltä oman kylän kannalta, että saimme kutsun. Tämä oli samalla koko kylän juhlapäivä. Tuntuu hyvältä rautiolaisten puolesta, jotka ovat tehneet vuosikymmeniä kylätoimintaa. Ja kyllä se tuntui siltä, että on juhlissa myös edustamassa suomalaisia kyliä ja kylätoimintaa. On hienoa, että kylätoiminta saa valtakunnallista tunnustusta. Tuntuu hyvältä, että suomalainen kylätoiminta noteerataan. Toivottavasti myös tämä tuntuu samalta kaikista kylätoimijoista, olivat sitten miltä puolelta Suomea tahansa. Tämä koskee myös heitä ja liittyy siihen mitä työtä suomalaisissa kylissä tehdään. Kylien tekemää vapaaehtoistyötä arvostetaan, Hihnala kertoo.

Vesa Hihnala toteaa, että Linnan juhlat ovat tuoneet mukanaan paljon näkyvyyttä mediassa ja kylillä. Kylillä liikkuessa monet kyläläiset tulevat kertomaan, että ovat ottaneet asian omakseen.

Kun tapaa ihmisiä, niin tulee ilmi, että ihmisistä on tuntunut kuin hekin olisivat olleet mukana Linnan juhlissa. Lisäksi on hienoa, että Suomen tasavallan presidentti on noteerannut kylätoiminnan ja toivottavasti tämä vaikuttaa myös päättäjiin. Toivomme, että valtakunnan- ja paikallistasolla kunnissa huomataan, että tämä on tunnustettua toimintaa. Toivomme, että kunnissa pohdittaisiin, miten voimme omalta osaltamme edistää kylätoimintaa. Ja tätä täytyy edistää, sillä tämä on nyt estradilla ja parrasvaloissa, Hihnala summaa.

Kylätoiminnalla on positiivinen imago ja se saa osakseen paljon sympatiaa. Käytännön toimenpiteissä meille tärkein kumppani on kaupunki tai kunta missä me sijaitsemme. On tärkeää, että työ noteerataan kunnassa ja siellä ajatellaan, että tätä meidän tulee hyödyntää. Kunnan tulee luoda sellaiset edellytykset, että meidän kaupungissamme tai kunnassa olisi aktiivista kylätoimintaa ja aktiivisia kyliä. Nämä osaltaan edesauttaa kaupungin tai kylän elinvoimaa. On kuntia ja kaupunkeja, jossa tämä on noteerattu, mutta varmasti voidaan vielä parantaa. Meillä Rautiossa kunta on tärkeä yhteistyökumppani ja jatkuvasti teemme asioita yhteistyössä kunnan kanssa, Hihnala tarkentaa.

Hihnala kertoo, että perinteisesti itsenäisyyspäivä on mennyt kylän omassa itsenäisyyspäiväjuhlassa. Tänä vuonna hän oli valmistautunut pitämään tervehdyspuheen Raution juhlassa.

Itselle itsenäisyyspäivä on vuoden tärkeimpiä juhlia ja yleensä vietän sitä Raution kylän omassa itsenäisyyspäivän juhlassa. Toki tällaisessa maailmantilanteessa oli arvokasta saada kutsu viettämään itsenäisyyspäivää presidentinlinnassa. Tilaisuus oli arvokas, mutta samalla siellä oli erittäin hyvä tunnelma. Ihmiset olivat hyvällä mielellä. Sain vaihtaa myös ajatuksia muutamien päättäjien kanssa ja kertoa, että on edustamassa täällä Suomen Vuoden Kylää, Hihnala kommentoi.

Tarinan mukaan itse kättely meni yllättävän jouhevasti. Jono purkautui yllättävän nopeasti. Kaikki sujui mallikkaasti ja itse presidenttiparin kättely oli arvokas ja ikimuistoinen hetki.

 

Teksti: Anssi Ketonen, Suomen Kylät ry

Kuva: Vesa Hihnalan oma albumi