Ajankohtaista

Suomen Kylät palkitsi ansioituneita paikallistoimijoita Lappeenrannassa pidetyssä 25 vuotisjuhlassa

Uutiset

Vaikuttaja Anniina Jalkanen valittiin vuoden 2022 maaseutukasvoksi.

 

Suomen Kylät palkitsi ansioituneita paikallistoimijoita Lappeenrannassa pidetyssä 25 vuotisjuhlassa lauantaina 27.8.2022.

Juhlagaala oli osa SaimaaLokaali-tapahtumaa, joka kokosi yli 140 paikalliskehittäjää Lappeenrannan Holiday Club Saimaalle. Ohjelma sisälsi puhujapaneeleita, karjalaistorin, matkailupaneelin, paikalliskehittämisen puheenvuoroja ja kylätoiminnan kehittämistä. SaimaaLokaalissa julkaistiin myös yhdistyksen historiikki 25 vuoden ajalta. 

Valtakunnalliseksi vuoden maaseutukasvoksi nimettiin Etelä-Savossa asuva yrittäjä Anniina Jalkanen. Valinnan maaseutukasvosta teki Suomen Kylät ry:n hallitus.

Tuore maaseutukasvo Jalkanen muutti perheineen maalle Etelä-Savoon 3 vuotta sitten kesällä 2019. Espoon vilinästä ja kiireestä Mäntyharjulle maaseudun rauhaan muuttanut Jalkanen on yrittäjä, joka toimii sosiaalisen median sisällöntuottajana ja vaikuttajana. Jalkasen Youtube- ja Instagram-kanavien keskeisintä antia ovat maalla asuminen, kotieläimet sekä remonttiprojektit.

”Olen todella kiitollinen saamastani vuoden 2022 Maaseutukasvo-tittelistä. Kolme vuotta sitten teimme perheeni kanssa suuren elämänmuutoksen, kun muutimme kaupungista maalle. Vanhan maatilan kunnostaminen ja maalla asuminen on ollut monella tapaa opettavaista ja mielenkiintoista. On ollut ilo tuottaa sisältöä elämänmuutoksestamme sosiaaliseen mediaan ja tuoda sitä kautta inspiraatiota ihmisille esimerkiksi maalle muuttoon, maatilamatkailuun, eläinten hyvinvointiin, ympäristöasioihin ja kesämökkeilyyn liittyen. Suuri kiitos palkinnosta ja kaikesta mahtavasta palautteesta mitä olen saanut!”, kommentoi kiitollisena tuore Maaseutukasvo Jalkanen.

Suomen Kylät ry myöntää Maaseutukasvon arvonimen henkilölle, joka on esimerkillisellä tavalla tuonut maaseutua myönteisesti esiin julkisuudessa.  Maaseutukasvon toivotaan kuvaavan 2020-luvun maalla asujaa tai maalle muuttajaa. Anniinalle ojennettiin lieksalaisen moottorisahataiteilijan Taisto Pehkosen veistelemä puinen karhupatsas.

Vuoden 2022 Maaseututoimijaksi valittiin Jouko Lindroos Humppilasta Lounais-Hämeestä. Vuoden maaseututoimija on henkilö, joka on toiminut aktiivisesti ja innovatiivisesti paikalliskehittämisen parissa.

Jouko Lindroos on pitkäaikaisella panoksellaan vienyt merkittävästi eteenpäin niin kylätoimintaa, Leader-toimintaa kuin maaseudun kehittämistä niin paikallisesti, seudullisesti, maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin. Hän on aloitteellinen ja aina kannustava, todella laajat verkostot omaava kehittäjä ja laajakatseinen tiennäyttäjä, kylätoiminnan ja paikallisen kehittämisen arvon esille tuoja ja toiminnan käynnistäjä.

Hänen luottamustehtävät paikallistoiminnassa ja maaseudun kehittämisessä ovat moninaiset. Leader LounaPlussan puheenjohtajana hän on luotsannut Forssan seudun maaseutualueiden yhdistysten ja kylien yhteistyötä pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi. Hän on ollut perustamassa Hämeen Kylät ry:tä vuonna 1998 ja LounaPlussa ry:tä vuonna 1999.

Vuoden Maaseututoimija on henkilö, joka on saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti Leader-toiminnassa, kylätoiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Henkilö palkittiin kylätoiminnan kultaisella ansiomerkillä.

Vuoden kylätoiminnan tiennäyttäjäksi valittiin Pirkko Hätinen Hautolahden kylältä Tervosta.

Pirkko Hätinen on yhdistystoiminnan vaatimaton työmyyrä. Hautolahden kyläyhdistys perustettiin vuonna 2005 ja Pirkko on ollut kyläyhdistyksen sihteerinä sen alusta lähtien. Hän on ollut useita vuosia Pohjois-Savon kylät ry:n hallituksessa sekä varsinaisena jäsenenä että varajäsenenä.

Vuoden tiennäyttäjä Pirkko Hätinen on isosti vaikuttanut siihen, että Huttulan navetta palvelee Hautolahden kylätalona. Navettaa on kunnostettu pitkäjänteisesti talkoilla ja osin Leader-rahoituksen vauhdittamana. Navetassa järjestetään kymmeniä tilaisuuksia, kokouksia, sekä juhlia vuosittain. Kylän ja kylätalon erityisyys on sen avoimet ovet ja toiminta kylän yhteisenä olohuoneena.

Vuoden Nuori Paikallistoimija on Kimmo Tuhkala Lapin Kursusta. Kunniamaininnat myönnettiin Heta Lindbergille Pirkanmaan Raudanmaalle ja Isabel Flemmingille Pohjanmaan Ävermalaxiin.

Suomen Kylät lanseerasti myös täysin uuden palkinnon, joka on Vuoden Leader-Kylähanke. Palkinnon kautta halutaan nostaa parrasvaloihin Leader-rahoituksien merkityksellisyyttä paikallistoimijoille kylien kehittämisessä.

Vuoden Leader-Kylähanke palkinto myönnettiin Rautajärven torppakylä – vanhasta uutta -hankkelle Pirkanmaalta. Hankkeen toteuttaja on Rautajärven seudun kylät Oy ja rahoittajana Leader Pirkan Helmi.

Palkintoraati toteaa perusteluissaan näin: Kyseessä on monipuolinen hanke, jossa korostuu innovatiivisuus, yhteistyö eri toimijoiden kesken ja maallemuuton edistäminen. Hankkeessa on ajateltu sekä nykyisiä että uusia asukkaita ja lisätty kylän alueen houkuttelevuutta asuinpaikkana sekä kehitetty lähiluonto- ja -lähipalveluita.

Palkinnon vastaanotti Rautajärven seudun kylät -osakeyhtiön puheenjohtaja Pauli Luhtajärvi.

Kylätoiminnan kultaiset ansiomerkit myönnettiin Suomen Kylien pitkäaikaiselle edelliselle puheenjohtajalle Petri Rinteelle ja Suomen Kylissä vuodesta 2000 saakka työskenneelle juuri eläköityneelle kehittämisjohtaja Tuomas Perheentuvalle. Lisäksi kultaiset ansiomerkit myönnettiin Leader-Kantri ry toiminnanjohtaja Kari Kylkilahdelle, Oulujärvi Leader toiminnanjohtaja Pirjo Oikariselle ja Keskipiste-Leaderin toiminnanjohtaja Ilkka Peltolalle.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Aleksi Koivisto

toiminnanjohtaja Suomen Kylät ry

aleksi.koivisto@suomenkylat.fi p. 040 509 1365

 

Anssi Ketonen

viestintäpäällikkö Suomen Kylät ry

anssi.ketonen@suomenkylat.fi p. 045 249 1162