Ajankohtaista

Suomen kylät ry:n hallitus kokoontui 12. joulukuuta 2024

Uutiset

Tampereella käydyssä kokouksessa hallitus päätti päivitetystä talousarviosta vuodelle 2025. Talousarviota päivitettiin eduskunnan valtiovarainministeriön mietinnön mukaisen lisärahoituksen johdosta.

Hallitus nimesi kokouksessaan Vuoden Kylä -valintaraadin. Suomen Vuoden Kylä ja kunniamaininnan saajat nimetään valintaraadin esityksestä maaliskuussa hallituksen kokouksessa.  Vuoden Kylä palkitaan 5.9. Keski-Suomessa Kannonkoskella järjestettävän KyläAreena-tapahtuman yhteydessä.

Valintaraadin puheenjohtajana toimii Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Arto Pirttilahti ja jäseninä varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntaliitto, maaseutupolitiikan neuvotteleva virkamies Antonia Husberg maa- ja metsätalousministeriö, tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko Yleisradio sekä nuorisoedustajana Riikka Kumpula Suomen Nuorisoseurat ry sekä vuoden kylän 2024 edustajana Kaisu Leinonen Puhoksen kehittämisyhdistys ry.

Suomen Kylät ry:n uusi viestintäpäällikkö Timo Metsäjoki kertoi hallitukselle viestinnän ajankohtaisista asioista. Hallitus käsitteli myös Suomen Kylät ry:n edustuksia eri toimielimissä ja työryhmissä, kuuli Kylävara-hankkeen tilannekatsauksen sekä keskusteli Suomen Kylät ry:n uuden strategian toimintaohjelmasta.

Lisätiedot:

Suomen Kylät ry

puheenjohtaja
Arto Pirttilahti
p. 050 011 4434

toiminnanjohtaja
Suvi Louhelainen
p. 050 574 5920

Suomen Kylät ry – Finlands Byar rf on paikalliskehittämisen eduntekijä ja kylätoiminnan kattojärjestö. Toimimme maaseudun elinvoiman, turvallisen asuinympäristön, riittävien palveluiden ja asukkaiden hyvinvoinnin puolesta. Teemme työtä sen eteen, että kylien asukkaiden ääni kuuluu ja tulee kuulluksi. Tartumme toimeen ja laitamme liikkeelle vapaaehtoistyötä koko Suomessa.

Kuva: Maaseutuverkosto