Ajankohtaista

Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja vaihtuu

Uutiset

Tiedote 6.6.2024
Suomen Kylät ry
Julkaisuvapaa

Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja vaihtuu 

Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto on ilmoittanut Suomen Kylät ry:n hallitukselle toukokuussa lopettavansa tehtävässään ennen heinäkuuta. Koivisto ja Suomen Kylät ry:n hallitus ovat sopineet 28.5. hallituksen kokouksessa, että Koivisto jättää toiminnanjohtajan tehtävät Suomen Kylät ry:llä 15.6.2024. Koivisto on siirtymässä seuraaviin tehtäviin syksyn 2024 aikana.

“Kiitän suuresti sitkeää kyläkenttää, hallituslaisia, tiimiä ja jäsenistöä näistä 2,5 vauhdikkaasta vuodesta. Olen saanut kunnian kiertää yli 110 kylää kohdaten tomeria kyläaktiiveja kaikissa maakunnissa. Jäsentyytyväisyyden nousu on ollut parasta palautetta. Järjestömme tapahtumia on uudistettu, hallintoa remontoitu ja talous on tasapainossa. Tästä saa seuraava nyt jatkaa, toteaa tehtävän jättävä Aleksi Koivisto. 

”Aleksi on yhteiskunnallisella vaikuttamisella nostanut kylien näkyvyyttä ja Suomen Kylistä on tullut vaikuttavampi asiantuntijajärjestö. Kiitämme Aleksia ja toivomme Aleksille onnea ja tsemppiä uusiin tehtäviin”, puheenjohtaja Arto Pirttilahti sanoo. 

Suomen Kylät ry:n hallitus valmistelee uuden toiminnanjohtajan valintaa. Tavoite on, että uusi toiminnanjohtaja aloittaisi marraskuussa. Siihen asti toiminnanjohtajaa sijaistaa puheenjohtaja Arto Pirttilahti. 

Suomen Kylät ry kokoaa maamme paikalliskehittäjät yhden sateenvarjon alle. Edustamme noin 3 500 kyläyhdistystä ja -toimikuntaa, 19 maakunnallista kyläyhdistystä ja 53 seudullista Leader-ryhmää. Teemme valtakunnallista vaikuttamistyötä paikallisuuden puolesta. Valtakunnallinen järjestö työllistää seitsemän työntekijää. 

Yhteydenotot

Arto Pirttilahti, puheenjohtaja ja toiminnanjohtajan sijainen 16.6.2024 alkaen
Arto.Pirttilahti@suomenkylat.fi 
0500 114 434