Ajankohtaista

Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajaksi Suvi Louhelainen

Uutiset

Suomen Kylät ry:n hallitus valitsi kokouksessaan 3.10. järjestön toiminnanjohtajaksi loppilaisen Suvi Louhelaisen. Louhelainen aloittaa työt Suomen Kylissä 18.11. Toiminnanjohtajan rekrytointi sai runsaasti näkyvyyttä, sillä tehtävään oli 122 hakijaa.

– Suomen Kylät ry:llä ja kylätoiminnalla on vetovoimaa, kun saimme runsaasti hyviä hakijoita kaikkiin kolmeen avoinna olevaan tehtävään. Iso kiitos Töitä Suomesta Oy:n Riikka Koskiselle, että saimme valinnat etenemään jouhevasti. Toiminnanjohtajan tehtävissä Suvi tulee menestymään vahvalla osaamisellaan ja meidän kaikkien kylätoimijoiden tuella, Suomen Kylien puheenjohtaja Arto Pirttilahti vakuuttaa.

Suvi Louhelainen on kotoisin Hämeestä Lopelta. Koulutukseltaan hän on agrologi (YAMK). Louhelainen on tehnyt aiemmin mm. pitkän uran hevostoimialan kehittämis- ja markkinointitehtävissä. Suomen Kylille hän siirtyy Suomen Keskusta r.p:n puoluetoimistolta kehitysasiantuntijan tehtävästä.

– Sydämeni sykkii järjestötoiminnalle ja ymmärrän, millainen voima asuu yhdessä tekemisessä ja kotiseuturakkaudessa. Olen kiitollinen siitä, että saan aloittaa työt Suomen Kylät -yhteisön kanssa, Louhelainen sanoo.

Louhelaiselle maaseudun kehittämisen toimintaympäristö on tullut tutuksi työuran eri vaiheissa. Vapaa-ajalla hänet voi löytää myös kotikylän kylätoiminnan parista. Louhelaisella on laaja kokemus järjestöllisestä kehittämistoiminnasta, verkostotyöstä ja strategisesta johtamisesta. Louhelainen toimii myös kotikuntansa Lopen valtuuston puheenjohtajana.

– Läpi Suomen ulottuva maakunnallisten kyläyhdistysten ja Leader-ryhmien verkosto on vaikuttava. Paikalliseen kehittämiseen sekä yhteisölliseen tekemiseen innostava ja sen mahdollistava työ on merkityksellistä yhteiskunnallisesti. Kylä- ja asukastoiminta sekä paikallinen kehittämistyö luovat elinvoimaa, hyvinvointia ja turvaa. Tämän eteen teemme porukalla töitä, ja puhumme yhdessä kyläasumisen puolesta, Louhelainen vakuuttaa.

Suomen Kylien toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta ja hallinnosta, kehittää toimintaa yhdessä hallituksen kanssa ja toimii henkilöstön esihenkilönä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, talouden ja toiminnan suunnittelu ja järjestöllinen kehittäminen kuuluvat toiminnanjohtajan tehtäviin.

Suomen Kylät edustaa noin 4 000 kyläyhdistystä ja -toimikuntaa, 19 maakunnallista kyläyhdistystä, 54 seudullista Leader-ryhmää sekä kasvavaa joukkoa kuntatason kylien yhteenliittymiä ja kaupunginosayhdistyksiä. Suomen Kylät toimii maaseudun elinvoiman, turvallisen asuinympäristön ja asukkaiden hyvinvoinnin puolesta.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Arto Pirttilahti
puheenjohtaja, Suomen Kylät ry
arto.pirttilahti@suomenkylat.fi
040 686 2604

Suvi Louhelainen
suvi.louhelainen@gmail.com
050 574 5920