Maalle asumaan

Vesivehmaa, Asikkala

Meillä on syöty lähiruokaa jo ennen kuin se oli trendikästä!
Kauppa ei kasvata kananmunia tai porkkanoita, ne tulevat meidän maaseudulta. Maalla on leppoisaa asua ja täällä pääset seuraamaan mistä ruoka tulee. Voit tehdä valintoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Maaseudulla on mansikkaista!

Vesivehmaa sijaitsee Vääksyn ja Lahden välissä, noin 10 kilometrin päässä Vääksystä ja 20 kilometrin päässä Lahdesta. Sijaintinsa vuoksi Vesivehmaa onkin asukasmäärältään jatkuvasti kasvava kylä. Kyläkoulun kyljessä sijaitsee päiväkoti, jossa toimii myös esikoulu. Vesivehmaa tunnetaan sävellyksestä Vesivehmaan jenkka ja kylällä sijaitseva Jenkkapirtti on hyvin suosittu tanssilava kesäisin. Jo vuodesta 1969 lavalla on tanssittu ja nähty Suomen parhaimmistoon kuuluvia artisteja.

Vesivehmaan kylä sijoittuu Toisen Salpausselän eteläpuoliseen viljelyvyöhykkeeseen ja on siten luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Tervetuloa Vesivehmaalle!

Kanava: https://asikkala.fi/matkailu-ja-tapahtumat/nahtavyydet-ja-kulttuurikohteet/asikkalan-kylat/