Palkitsemiset

Suomen Kylät ry nimeää vuosittain aktiivisen ja innovatiivisen kylän Suomen Vuoden Kyläksi. Valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä. Suomen Vuoden Kylä valitaan edellisen vuoden maakunnallisten vuoden kylien joukosta. Ehdokkaita voi olla maksimissaan 19 kylää. Vuoden kylä -kilpailussa noudatetaan voittajan osalta 10 vuoden karenssia. 

Vuoden kylän lisäksi palkitaan vuosittain ansioituneita henkilöitä. Vuoteen 2022 asti nimettiin vuosittain Kylätoiminnan tiennäyttäjiä sekä Vuoden maaseututoimija. Kylätoiminnan tiennäyttäjät olivat kylätoiminnassa erityisen ansioituneita henkilöitä, jotka olivat olleet pitkäaikaisella panoksellaan kehittämässä valtakunnallista tai paikallista kylätoimintaa. Vuoden Maaseututoimija oli henkilö, joka oli saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti Leader-toiminnassa, kylätoiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Kylätoiminnan tiennäyttäjä ja Vuoden maaseututoimija -nimitykset yhdistettiin ja vuodesta 2023 nimetään Vuoden paikallistoimija.

Vuoden maaseutukasvoksi nimetään julkisuuden henkilö, joka on toiminnallaan tehnyt maaseutua positiivisella tavalla tunnetuksi. Lisäksi nimetään Vuoden nuori paikallistoimija Suomen Kylät ry:n nuorisojaoston esityksestä.

Vuodesta 2022 on valittu myös Vuoden Leader-kylähanke. Vuoden Leader-kylähanke on valtakunnallinen tunnustus, joka jaetaan Leader-rahoitetulle hankkeelle, jolla on kehitetty kylää asukaslähtöisesti. Tunnustuksen tavoitteena on saada valtakunnallista näkyvyyttä kyliä kehittäville Leader-hankkeille. Kilpailuun ilmoitettuja hankkeita pyritään nostamaan esille viestinnällisesti esimerkiksi julkaisemalla Suomen Kylien kanavissa kylien itse tuottamia videoita. Näin saadaan näkyvyyttä kylille ja Leader-toiminnalle.

Suomen Vuoden Kylä julkistetaan keväällä ja palkitseminen tapahtuu syksyllä muiden palkitsemisten kanssa KyläAreenassa (ent. Lokaali).

Vuoden nuori paikallistoimija

Suomen Kylät järjesti palkintogaala 2021 -tilaisuuden osana valtakunnallista maaseutuparlamentti-tapahtumaa. Palkintogaalassa luovutettiin ensimmäistä kertaa Vuoden Nuori Paikallistoimija -tunnustus. Kuvassa vasemmalla nuorisojaoston Nina Kuusisto-Huuskonen, ensimmäinen Vuoden Nuori Paikallistoimija Sanna Petäjämaa Luohuan kylältä Siikajoelta Pohjois-Pohjanmaalta, nuorisojaoston puheenjohtaja Karoliina Ahtiainen, sekä Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne. Vuoden Nuori Paikallistoimija sai palkinnoksi Hannu Parkkamäen käsityönä valmistama leikkuulauta ja Suomen Kylien viestintäpäällikkö Anssi Ketosen suunnittelema ja käsityönä valmistama Voiko-voiveitsi. Kuva: Anuliina Frantti.

Suomen Vuoden Kylät ja kunniamaininnan saaneet
Vuoden kylät ja kunniamaininnat (1985-2023)

Vuoden maaseutukasvot
2023 Juha Vidgrén, Ponsse Oy, Vieremä
2022 Anniina Jalkanen, Etelä-Savo
2021 Saimi Hoyer, Punkaharju, Etelä-Savo

Vuoden paikallistoimijat
2023 Eliisa Vesisenaho, Pirkanmaa

Tiennäyttäjät (1999-), Maaseututoimijat (20017-) ja Maaseutukasvot (2012-).

Vuoden nuoret paikallistoimijat
2023 Ida Björkman, Björköby, Pohjanmaa
2022 Kimmo Tuhkala, Kursu, Lappi
2021 Sanna Petäjamaa, Luohua, Pohjois-Pohjanmaa

Vuoden Leader-Kylähankkeet
2023 Jäppilän taidekätköt -hanke, Pieksämäki, Etelä-Savo
2022  Rautajärven torppakylä – vanhasta uutta -hanke, Pirkanmaa

Suomen Vuoden kylät:
2023: Koittilan seutu, Kangasniemi
2022: Rautio, Kalajoki
2021: Lantula, Sastamala
2020: Markkuu, Tyrnävä
2019: Luoma-aho, Alajärvi
2018: Teuro-Kuuslammi, Tammela
2017: Eskola, Kannus
2016: Kerässieppi, Muonio
2015: Alpua, Raahe
2014: Vuolenkoski, Iitti
2013: Soinilansalmi, Leppävirta
2012: Kitinoja, Seinäjoki
2011: Teijon alueen kylät (Teijo, Mutainen, Kirjakkala, Mathildedal), Salo
2010: Vihtijärvi, Vihti
2009: Pohjois-Ii, Ii
2008: Siikamäki-Peiposjärvi, Pieksämäki
2007: Rämsöö, Vesilahti
2006: Untamala, Laitila
2005: Heinolan kirkonkylä, Heinola
2004: Syvänniemi, Karttula
2003: Kankaanpää, Köyliö
2002: Vuonislahti, Lieksa
2001: Eskola, Kannus
2000: Björköby, Korsholm
1999: Aska, Puolanka
1998: Jakokoski, Kontiolahti
1997: Santtio, Pyhäranta
1996: Juntusranta, Suomussalmi
1995: Putkilahti, Korpilahti
1994: Öllölä, Tuupovaara
1993: Kivesjärvi, Paltamo
1992: Putikko, Punkaharju
1991: Rannankylä, Muurame
1990: Mutalahti, Ilomantsi
1989: Vähävaara, Äetsä
1988: Kaivola, Laitila
1987: Suomijärvi-Tuulenkylä, Karvia
1986: Kelujärvi, Sodankylä
1985: Kuorevaara, Polvijärvi