Ajankohtaista

Viehättävä Tiutinen on sisukkaan kyläyhteisön koti

Uutiset

Tiutinen on vuoden 2019 Kymenlaakson maakunnallinen vuoden kylä. Kauniissa saaristolaiskylässä elää aktiivinen ja reipas kyläyhteisö, joka yhteisöllisesti ylläpitää kylän eläväisyyttä ja virikkeellisyyttä. ”Tiuskalaiset” ovat kovia muun muassa järjestämään erilaisia tapahtumia ja rientoja sekä tekemään kannanottoja kylän asioiden puolesta.

Koulun lakkauttaminen lisäsi yhteisöllisyyttä

Tiutinen on tiheään asuttu, idyllinen puutaloalue, jonka keskellä sijaitsee yli satavuotias koulurakennus. Koulu lakkautettiin vuonna 2016, vaikka kyläläiset puolustivat sitä viimeiseen hengenvetoon saakka ja saivat lykättyä lakkauttamispäätöstä pitkään. Koulun menetys oli isku kyläyhteisölle, mutta iloa toi sitä seurannut lupaus kevyen liikenteen väylän rakentamisesta. Väylä valmistui tänä kesänä ja helpottaa liikkumista Tiutisen saarelta mantereen puolelle.

 

 

Kyläläiset eivät koulun menetyksestä lannistuneet, vaan se pikemminkin kasvatti kyläyhteisön sisua entisestään. Kylällä alettiin pian lakkauttamispäätöksen jälkeen kunnostaa talkootyönä lähiliikuntapaikkaa Työväentalon, kylän tärkeimmän kohtaamispaikan, lähettyville. Projektiin saatiin rahoitusta paikalliselta Leader-ryhmältä. Taustalla oli yhteisen virkistyspaikan saamisen lisäksi halu näyttää kaupungille, että kylässä kyllä pärjätään itsekin. Kaupunki oli nimittäin linjannut rakentavansa lähiliikuntapaikkoja vain koulujen yhteyteen, eikä Tiutinen olisi näin ollen lakkauttamispäätöksen jälkeen liikuntapaikkaa saanut.

 

Kaikki tekevät yhteistyötä

Kylän eri toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä. Kylällä toimii vuonna 1910 perustettu kyläyhdistys, joka järjestää muun muassa kyläkokouksia saaren asukkaita koskeviin asioihin liittyen sekä paljon muita tapahtumia, kuten juhannuskokkojuhlan sekä maisemointitalkoita. Kylällä on myös työväenyhdistys sekä vapaaehtoinen palokunta. Yhteistyössä järjestetään vuosittainen kylätapahtuma, johon kuuluu monipuolista ohjelmaa sekä päivällä että illalla. Yhteistyötä tehdään myös muiden paikallisten kyläyhdistysten kanssa. Kylällä on erittäin hyvä yhteishenki, ja talkootyötä tehdään tarmokkaasti.

 

 

Tiutinen edustaa Kymenlaakson maakuntaa valtakunnallisessa Vuoden kylä -kilpailussa. Kylän valttikortteja kisassa ovat yhteisöllisyys, virikkeellisyys ja vahva suuntautuminen tulevaisuuteen. Kyläläiset pitävät asuinpaikkaansa suuressa arvossa, ja markkinoivat sitä aktiivisesti yhteisöllisenä ja ihastuttavana asuinpaikkana.

Tiutinen Facebookissa

Vuoden kylä -kilpailu