Ajankohtaista

Kyläkoulua kaivaten

Blogi

Blogi I Petri Rinne

Istun eka- ja tokaluokkalaisten tytärteni koulun joulujuhlassa. Se oli oman kyläkouluni vuoden kohokohta, ohjelmaa oli hiottu viikkokausia ja jumppasali täyttyi jännityksestä kun vanhemmat asettuivat yleisöksi. Harmi vain että tämän keskuskoulun jalkapallokentän kokoisen jumppasalin perältä en näe lavalle asti. Molemmat tyttäreni esiintyvät minuutin jaksonsa, mutta tältä etäisyydeltä en pysty tunnistamaan heitä, vaikka istun toiseksi etummaisessa vanhempien rivissä.

Mutta onhan keskuskoulu uusi ja hieno, monimuotoista oppimista mahdollistava. Lakkautettujen kyläkoulujenkin oppilaat mahtuvat tänne mainiosti. Liian pieni parkkipaikka, aamuinen ja iltapäiväinen liikennekaaos sekä jatkuvat täi- ja kihomatoepidemiat ovat isoon yksikköön kuuluvia elinvoimaisuuden merkkejä. Vaihtuvat opettajat tekevät selväksi jo pienestä pitäen, että tässä maailmassa ei liikaa kannata tutustua ja kiintyä kehenkään.

Ihmetellään, miksi koulutetun väestön maastamuutto kasvaa

Kuulostaako tutulta? Ja sitten ihmetellään miksi Suomessa syntyvyys laskee ja etenkin koulutetun väestön maastamuutto kasvaa. Jos säästö-, lakkautus- ja keskittämisinnossamme unohdamme ihmisen ja näemme lapset, vanhukset ja muut puolustuskyvyttömät ryhmät vain kustannuserinä, voimme saman tien sulkea koko maan ja vaeltaa takaisin etelään esi-isiemme laitumille. Se olisi myös ilmastoteko, sillä energiankulutuksemme pienenisi ja metsät jäisivät rauhassa sitomaan hiiltä.

Vai löytyisikö sittenkin kestävämpi ratkaisu hajautetulla mallilla? Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut ovat hyviä eväitä tähän kuten esimerkiksi Kannuksen Eskolan kyläkoulun uudelleenavaaminen on osoittanut. Historiasta ja rottakokeista tiedämme, että liika keskittäminen johtaa kriiseihin ja konflikteihin. Kiinassa tarvitsee jo tarkkaan säännellyn luvan muuttaakseen Pekingiin.

Älykkäämpää Uutta Vuotta, ihminen!
Petri Rinne
Puheenjohtaja
Suomen Kylät ry

Kirjoitus on julkaistu alun perin Suomen Kylät ry:n uutiskirjeessä

Huomaa myös järjestämämme Suuri koulukeskustelu Jyväskylässä 7.2. – voit seurata myös etänä!